Talkoohikeä, hyvää musiikkia ja upea tunnelma. Sitä on Päivi Kaasisen Keitelejazz.
Keitelejazzin toiminnanjohtaja Päivi Kaasinen on ollut jazzin backstagella kymmeniä kertoja, ojentanut satoja juomapulloja ja ajanut kilometreittäin viemässä ja tuomassa artisteja. Yksi kerta on kuitenkin jäänyt erityisesti mieleen.
– Se oli tämä kuuluisa vuosi, kun meillä esiintyi Brocol Harum ensimmäistä kertaa. Mä olin aivan fani, olin kuunnellut niitä nuorena enkä voinut kuvitellakaan, että pääsisin houstaamaan heitä oman kaupungin festareilla! Niin siinä kuitenkin kävi, ja sain vielä koko bändin nimmarit mun vinyyliin, Kaasinen muistele ihastuneena.
Ennen nimmarinjakoa sattui yhtä sun toista. Kaasinen oli bändiä vastassa Helsinki-Vantaalla ja noukki porukan kyytiin kohti Keski-Suomea. Toivakan korkeuksilla oli pissatauon paikka, ja siitä alkoi vauhdikas tapahtumaketju.
– Pysäköintipaikalla Gary Brooker kompastui ja kaatui. Tajusin heti, että nyt kävi pahasti. Ajoimme suoraan keskussairaalaan ja odotimme vuoroamme päivystyksessä. Lääkäri kertoi, että Brookerin kylkiluita oli poikki ja murtunut, eikä hän voi esiintyä.
Hikikarpalot nousivat otsalle: mitä nyt? Sinnikäs Brooker kuitenkin yllätti kaikki ja nousi lavalle vetämään show’n.
– Brooker ilmoitti vaan, että hän on tullut tänne esiintymään ja nyt sitten esiinnytään. Siinä on oltava sisua ja vahva ammatti-identiteetti. Seuraavana vuonna hän otti yhteyttä, että tulee uudestaan keikalle vaikka puoleen hintaan, koska eka kerta meni näin, Kaasinen kertoo.
Mieleen on jäänyt vahvasti myös joidenkin vuosien takainen kesä, kun Mary Coughlan ja Mari Boine haettiin samalla bussilla Helsingistä.
– Naiset ystävystyivät matkan ja festarin aikana ja pohtivat, voisivatko joskus järjestää keikan yhdessä. Mari Boine esiintyi ennen Goughlania ja Mary pohtikin, miten voi nousta lavalle noin upean esityksen jälkeen. Hän nousi illan viimeisenä ja räjäytti potin. Oli hienoa seurata kahden ihailemani naissolistin yhteyden löytymistä! Tällaisia pieniä tarinoita jazzien historia on pullollaan, Kaasinen kertoo.
Vuosikymmenien aikana Keitelejazzista on kasvanut tekijöidensä näköinen kansanjuhla. Vieraita saapuu ympäri Suomen, ja Äänekoski täyttyy jazzkansasta. Talkooporukan uurastus huipentuu heinäkuussa.
– Kevät ja alkukesä on hektistä aikaa, mutta juhannukselta pystyy jo rauhoittumaan. Jazzeja edeltävä viikko on taas yhtä hullunmyllyä, mutta onneksi on luotettava porukka tekemässä hommia, Kaasinen kiittää.
Tänä syksynä haetaan jo luvat ensi kesää varten, aletaan sopia artisteja ja suunnitella ohjelmaa. Hengähdystauko tapahtuman jälkeen kestää vain hetken. Kymmenen hengen johtokunnassa kullakin on omat vastuunsa, ja Kaasinen hoitaa yleishallintoa työparinsa Jukka Vehkalan kanssa. Joka vuosi mukaan tulevat myös kymmenet talkoolaiset.
Vuonna 1990 Äänekoskelle muuttanut Kaasinen on kasvanut kiinni festariin, joka teki vaikutuksen jo ensimmäisellä kerralla.
– Olin ekaa kertaa talkoolaisena 90-luvun lopulla. Mietin silloin, että onpa tää ihana festari. Ja samaa mieltä oon edelleen. Tätä tehdään täydestä sydämestä, Päivi Kaasinen hymyilee.
Päivi Kaasinen on vuosien mittaan päässyt monen ihailemansa artistin kanssa yhteiskuvaan.
