Jarmo Saari Republic: Lyömäsoitinten ja solistin kommunikointia
Kommunikaatio on musiikissa itsetarkoituksellista. Se toimii parhaiten musiikkia esittävän yhteisön välillä.
Tosin ihmisten välinen puhekin on usein itsetarkoituksellista. Ajatelkaapa vaikka keskustelua sotesta tai yhteiskuntasopimuksesta! Suuri osa puheesta on vain osallistumista keskusteluun. Merkitykset tai puheen seuraukset eivät ole kovinkaan tärkeitä. Tämän kommunikoinnin ”stagella”, hierarkia yläpäässä ovat hallitus, eduskunta ja poliitikot. Alatasanteella netissä ja lehdissä keskustelupalstoilla kansa. Pohjalla työttömät, sairaat ja vanhukset ja hautuumaalla hiljaisuus.
Mutta elävänä Keitelejazzien lavalla oli lauantaina keskustelemassa kolme lyömäsoitintaiteilijaa: Sami Kuoppamäki, Olavi Louhivuori ja Abdissa ”Mamba” Assefal sekä kitaravirtuoosi Jarmo Saari.
Mielenkiintoisena piirteenä tässä esityksessä oli juuri kommunikointi lyömäsoitinten ja solistin kesken. Kappaleita sovitettiin myös livenä, vaikka jotain oli etukäteen tehty valmiiksi musiikkiteknologisin välinein. Yksi kappale improttiin alusta loppuun.
Mamba Assefalin esittämä soolo the kappaleessa Pilgrim Calling toi viehettävästi esiin rumpujen melodisen ulottuvuuden. Assefal loi usein myös rytmisen perustan esitetyille kappaleille ja niistä kasvoi usein järkälemäisiä kokonaisuuksia.
Hauska yksityiskohta oli myös Saaren esittämä Theremin soolo. Tuo ilman kosketusta soitettava soitin on historian ensimmäisiä elektronisia instrumenttejä. Sen kehitti Leon Theremin vuonna 1919.
”On mulla unelma, vapaa maailma.”
Ihokarvat nousivat pystyyn varmasti yhtyeen viimeisessä kappaleessa, jonka taustalla saarnasi Martin Luther King. Myös tämä kappale kasvoi valtaviin mittoihin. Varmasti mieleen tuli eräs irkkubändi. Olin kuulevani kaikuja myös Talking Headsien musiikista.
Jarmo Saari (edessä) ja kolme maan kovimpiin rumpaleihin lukeutuvaa Sami Kuoppamäki (takana), Olavi Louhivuori ja Mamba Assefa. Kuva: Taija Kolehmainen.
Jarmo Saari esitteli taitojaan Theremenin parissa. Haastava soitin koostuu yksinkertaisesti laatikosta, jossa on kaksi antennia. Kuva: Taija Kolehmainen.
Anssi Tikanmäen Orkesteri: Herkkien maisemien maalailijat
Erehdyttävästi Frank Zappaa muistuttava Anssi Tikanmäki yhtyeineen on sovittanut Maisemakuvia-albumien hienot biisit pienemmälle kokoonpanolle. Joitain orkesterisoittimien sävyjä on tietysti mahdotonta tuoda esiin pienemmällä kokoonpanolla, mutta hyvin hienostuneelta ja suomalaisesta kuullosti nämäkin maisemakuvat.
En ole aiemmin kuullut elävänä Tikanmäen orkestereita, mutta kyseisen yhtyeen melodiat ovat runsaan levykuuntelun takia syvällä päässäni.
Sibelius kävi 1800-luvun lopussa poimimassa sävelmiä runonlaulujen lauluista Karjalasta. Nyt kuulen näitä kaikuja Tikanmäen äärettömän herkissä ja kauniissa teemoissa. Tänään minun suosikkini oli ehdottomasti Valkeakosken tehdasmaisema, vaikka mielessäni kappaleen herkässä Masa Orpanan hienosti esittämän fonimelodian kohdassa näinkin Kolin kansallismaiseman Ukko-Kolin yli Lieksaan päin.
Yhtyeen soitto oli alusta loppuun mukavan välitöntä ja toimivaa.
Nyt sain myös tietää, miksi äänen voimakkuudet ovat Keitelejazzeilla ja muissakin festivaaleilla kovanpuoleiset. Ihmisten hälinä häiritsee, jos soitto on liian hiljaista. Uskomatonta, mutta Aamu lakeuksilla Äänekoskella kuultuna ei ole läheskään äänetön paikka!
Anssi Tikanmäki kosketinsoittimiensa takana. Keitelejazzeilla Anssi Tikanmäen Orkesteri esitti Maisemakuvia Suomesta -albuminsa taidonnäytteitä. Kuva: Taija Kolehmainen.
Edessä Masa Orpana ja taustalla, kyllä, peräkkäin kaksi keikkaa jazzlauantaina soittanut rumpali Sami Kuoppamäki. Kuva: Taija Kolehmainen.
Rajaton: Komea ja monipuolinen tulkitsija
Lauantai-ilta päättyi lauluyhtye Rajattoman keikkaan. Valot olivat hienot ja musiikkia kuultiin laidasta laitaan. Myös kolmimuunteista eli svengaavaa musiikkia sekä parin uuden biisin kantaesitystä kuultiin.
Minua ja muuta yleisöä hauskutti kovasti Malmsténin Jänö-Jussi Chydeniuksen mäenlaskusoolot. Lounatuulen laulu oli myös poimittu keikalle Rajattoman lastenlaululevyltä. Äärettömän kaunis sovitus ja toteutus hienosta Kaj Chydeniuksen sävellyksestä.
Parasta antia tällä kertaa oli mielestäni beatlesklassikon Eleanor Rigbyn komea esitys. Myös viimeinen Rajattoman konsertin esittämä Abba-klassikko Voulez-Vouz oli uskomaton esimerkki siitä, mihin lauluyhtye parhaimmillaan pystyy rytmimusiikin tulkitsijana. Rytmikomppi toi täsmällisyydessäänkin mieleen Kraftwerkin.
Oliko se todella ”livenä” tehty?
TEKSTI: JORI MÄENPÄÄ
