ÄKS

Keitelejazz toteutti haaveita

26.07.2019 12:10 (muokattu 26.07.2019 12:28)
Oululaisesta Sofia Leinosesta tuli Keitelejazz -fani kerta rysäyksellä.
24-vuotiaan oululaisen Kingston Wall -fanin unelmat toteutuivat. Erään elämänsä keikan nähnyt Sofia Leinonen on yhtä hymyä. 

 

Oululaiselta musadiggarilta sataa kiitosta Keitelejazzien järjestäjille. Erityismainnan saa lippujen edullinen hintataso. Kingston Wall esiintyy huomenna lauantaina Oulun Qstockissa. Leinosen mukaan lippujen suolainen hinta pisti mietittyämään. Opiskelijabudjetille hinta on liikaa.

– Loppuunmyydyn konsertin lippuja on myynnissä katukaupassa, ja hinta lähti 130 eurosta, Leinonen kertoo.

Bändi oli nähtävä, se on tullut jo selväksi. Leinonen selasi keikkakalenteria ja bongasi kartalta Keitelejazzzit. 299 kilometriä ei tuntunut tässä vaiheessa esteeltä.

– 45 euroa ei ole mitään! Tulin bussilla tänne Äänekoskelle, ja aamuyöllä kello 04 lähtee Jyväskylästä bussi takaisin Ouluun, Leinonen sanoo.

Sofia Leinonen löysi Kingston Wallin yläasteella ollessaan.

– Olin bändikuvioissa mukana, ja ystäväni sanoi, että soitettaisko Kingston Wallia?

Siinä vaiheessa kun tuli tieto, että Petri Wallin syntymän 50-vuotisjuhlaa kunnioitetaan juhlakiertueella, oli Leinonen Belgiassa vaihto-oppilaana.

– Aloin heti haaveilla keikalle pääsystä, ja nyt mä olen täällä, elämäni ensimmäistä kertaa Äänekoskella, Leinonen kertoo onnellisena.

Haave numero yksi siis toteutui. Seuraava haave on päästä eturiviin. ÄKS vinkkasi jatsijärjestäjille Leinosen pienestä suuresta unelmasta. Ja niin vain kävi, että järjestysmies näytti Leinoselle paalupaikan. Kolmas haave saatiin myös toteutettua: Leinonen toivoi saavansa Kingston Wallin settilistan. Sekin järjestyi illan kuuluttaneen Mimi Steffanssonin avustuksella.

Reilusti yli puolitoistatuntinen keikka oli helmeä, ja Leinonen pysyi eturivissä ensitahdeista loppukumarruksiin saakka – tietenkin!

Siinä hän on, eturivissä.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy