ÄKS

Kempparille neljännes lisää tehoa 2014 mennessä

15.12.2012 15:45

CP Kelco kasvattaa tehtaansa tehoa Äänekoskella. Maailman johtavan
karboksimetyyliselluloosan (CMC) tuottajan aikomuksena on nostaa puhtaan CMC:n tuotantomääriä peräti 25 prosenttia vuoden, puolentoista sisällä.

Atlantassa päämajaansa pitävän amerikkalaisyhtiön omistama Äänekosken tehdas ? kansankielessä ”kemppari” ? on jo nyt alallaan maailman suurin. Vaikka
Euroopassa talous takkuilee, yhtiö uskoo CMC:n tarpeen kasvavan
maailmanmitassa.

Koko laajennustyön ajan projekti työllistää kymmeniä ihmisiä. Pysyviä uusia
työpaikkoja CP Kelco ei voi luvata, mutta osa alkuvuoden irtisanomisista on
peruttu.

Karboksyylimetyyliselluloosaa käytetään lähinnä elintarviketeollisuudessa
sakeuttamisaineena. Muita CMC:n käytökohteita ovat muun muassa hammastahna, paperinpäällystys, öljynporaus, pesuaineet sekä rakennus- ja kaivosteolisuus.

? Vaikka nykymaailmaan suhdannekehitys on vaikkea ennakkoida monta vuotta
eteenpäin, nähdään jo tällä hetkellä valo tunnelin päässä ja uskomme
tulevaisuuteen täällä tehtaalla ja paikkakunnilla, Ruppert sanoo.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy