Keski-Suomen käräjäoikeus sai puidakseen Äänekoskella värikkään kesän viettäneen miehen ja naisen touhuja. Ratkaisuksi tuli, että molemmat osapuolet olivat syyllistyneet pahoinpitelyyn, mies useammin.
Oikeus pääsi käsittelemään kolmen vuoden takaisia tapahtumia vasta elokuussa 2014. Lapissa asuva nelikymppinen mies jätti tulematta kahteen aiempaan oikeuskäsittelyyn.
Tapahtuma-aikaan avoliitossa elänyt pariskunta vietti kesää naisen vanhempien mökillä Äänekoskella. Kesä oli riitaisa, mistä kertoo se, että käräjille päätyi neljän eri päivän yhteenotot kesä–heinäkuussa.
Mies sai tuomion kolmesta pahoinpitelystä ja yhdestä vesiliikennejuopumuksesta. Eri kerroilla mies löi ja riepotteli puolisoaan, repi tukasta, puristi kaulasta ja potki vatsaan. Teoista aiheutui muun muassa mustelmia.
Perämoottorilla varustettua venettä mies kuljetti 1,21 promillen humalassa Matilanvirralla.
OIKEUS MÄÄRÄSI miehelle neljä kuukautta ehdollista vankeutta. Mies joutuu maksamaan naiselle 1500 euroa korvauksia. Esteettomästä poissaolosta aiheutuneita kustannuksia mies joutuu korvaamaan 1561 euroa ja oikeudenkäyntikuluja tuhat euroa.
Päihdetutkimuksen kustannuksia mies joutuu maksamaan 180 euroa. Lisäksi poissaolo oikeudesta tuotti tuhannen euron uhkasakon.
Kaksi vuotta miestä vanhempaa naistakin syytettiin kolmesta pahoinpitelystä, mutta lopulta tuomio tuli vain yhdestä lievästä pahoinpitelystä. Uudellamaalla asuvan naisen katsottiin potkaisseen miestä sääreen.
KAKSI SYYTEKOHTAA meni nurin. Syyttäjän mukaan nainen olisi yhdellä kerralla lyönyt miestä sekä paistinpannulla että oluttuopilla. Pannulla huitaisusta tuli syyttäjän mukaan hipaisu, mutta tuopinisku osui päähän, minkä seurauksena lasinen tuoppi rikkoontui ja mies kaatui maahan.
Toisella kerralla syyttäjä väitti naisen lyöneen miestä nyrkillä naamaan. Kummastakaan sana sanaa vastaan -syytekohdasta oikeus ei saanut pitäviä todisteita.
Nainen sai 15 päiväsakkoa, mikä tiesi 510 euron laskua. Lisäksi hän joutuu korvaamaan miehelle kivusta ja särystä sata euroa.