ÄKS

Kesähäät edessä – pitääkö poliisille ilmoittaa?

11.06.2020 12:59
Kokoontumislaki ei koske yksityisiä perhejuhlia.
Poliisille tulee kyselyjä, tuleeko häistä ilmoittaa paikalliselle poliisille. Kokoontumislain mukaan poliisille tulee ilmoittaa yleisölle avoimista tilaisuuksista.

Häät, kuten muutkin perhejuhlat, ovat tyypillisiä yksityistilaisuuksia, joita kokoontumislaki ei koske.

Siten perhejuhlista ei tarvitse ilmoittaa virkavallalle. Nykyisissä olosuhteissa juhlatilojen kokoontumisrajoitukset kannattaa kuitenkin varmistaa tilojen omistajilta ja kirkkohäissä seurakunnilta.

Poikkeuksia pääsäännöstä tunnetaan, mutta ne ovat harvinaisia. Suomessa on järjestetty hautajaisia, jotka on saattoväen suuren määrän vuoksi tulkittu yleisötilaisuuksiksi. Muutamiin poikkeuksellisen suuriin hautajaisiin on asetettu järjestysmiehiä, mikä edellyttää tapahtuman käsittelemistä yleisötilaisuutena. Mikäli yleisöllä on tilaisuuteen avoin pääsy tai järjestelyihin liittyy esimerkiksi teiden sulkemisia, tapahtumassa alkaa olla yleisötilaisuuden piirteitä.

Suomessa ei sitä vastoin tunneta ainoitakaan häitä, jotka olisi tulkittu yleisötilaisuudeksi. Lähin vertailukohta löytyy Tukholmasta kesältä 2010. Silloin sulhanen oli Rautalammilta Ruotsiin muuttaneiden Seppäisten suvun metsäsuomalaisten jälkeläinen, morsiamenaan Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa, Ruotsin kruununprinsessa Victoria.

Tästä vertailukohdasta päätellen suomalaisten kannattaa ilmoittaa poliisille häistä vasta, mikäli niihin liittyviä matkamuistoja myydään turisteille, niiden vuoksi suljetaan pääkaupungin tieverkkoa tai ne televisioidaan useampaan valtioon. Kaikki muut häät ovat järjestettävissä ilman poliisin päätöksiä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy