ÄKS

Keski-Suomen keskussairaala: Sairaalahoitoa tarvitsevien COVID-19 -potilaiden määrä ei ole noussut

24.04.2020 11:44
Koronatilanne on pysynyt Keski-Suomen sairaanhoitopiirin (KSSHP) alueella edelleen rauhallisena eikä koronaviruksen vuoksi sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä ole noussut.

Uusia koronatartuntoja on löytynyt vain vähän, vaikka testausmääriä on edellisen viikon aikana lisätty huomattavasti. Viranomaissuosituksia kokoontumis- ja liikkumisrajoituksista on kuitenkin edelleen tärkeää noudattaa.

Koronatilanteen pysyttyä rauhallisena on Keski-Suomen keskussairaalassa käynnistetty riskiryhmiin kuulumattomien potilaiden kiireettömiä hoitoja ja tutkimuksia.

– Hoitoihin ja tutkimuksiin on turvallista tulla, mikäli kutsu sairaalaan tulee. Emme vaaranna potilaiden turvallisuutta ottamalla kiireettömien hoitojen toteuttamisessa tarpeettomia riskejä, vs. johtajaylilääkäri Juha Paloneva toteaa.

COVID-19 -testiin hakeudutaan aina ottamalla ensisijaisesti yhteyttä omaan terveyskeskukseen

Koronavirustartuntaa epäillessään on tärkeää ottaa ensisijaisesti yhteyttä omaan terveyskeskukseen soittamalla. Jos oma terveyskeskus on jo kiinni ja koronavirusta epäilevä henkilö haluaa hakeutua Keski-Suomen keskussairaalan päivystykseen, hänen tulee aina ensin soittaa Päivystysapuun numeroon 116 117, josta hänet ohjataan tarvittaessa jatkotutkimuksiin. Yhteydenotot ovat välttämättömiä, sillä niiden tarkoituksena on vähentää kontakteja muihin ihmisiin tartunnan välttämiseksi.

Keski-Suomen keskussairaalan lisäksi KSSHP:n alueella testejä otetaan tällä hetkellä myös Jyväskylän, Muuramen, Laukaan, Keuruun, Äänekosken, Saarijärven ja Pihtiputaan terveyskeskuksissa. Laukaan, Äänekosken ja Jyväskylän terveyskeskuksissa otetaan näytteitä myös viikonloppuisin.

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri alkoi julkistaa 30.3.2020 arkipäivisin maakunnan näkökulmasta yleisen tilannekatsauksen sairaanhoitopiirin tilanteesta koronavirusepidemian aikana. Seuraava tiedote lähetetään maanantaina 27.4.2020.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy