Allianssi jakaa syksyllä 2016 osana Nuorisotyön viikkoa Nuori toimija -tunnustuksia. Tänä vuonna yksi tunnuksen saajista oli Nutukka-ohjelma eli Nuoret turvapaikanhakijat kansanopistoissa. Keski-Suomen Opisto on näistä 20 kansanopistosta, jossa on annettu Nutukka-koulutusta.
Nutukka-ryhmässä tuetaan yksin maahan tulleita alaikäisiä maahanmuuttajia kotoutumisprosessin alkuvaiheessa. Nutukka-ryhmä opiskelee suomen kielen alkeita sekä Suomen kulttuuria ja toimintatapoja. Nuoret ovat tuetun asumisen piirissä ja saavat ohjausta elämän käynnistämiseen uudessa kotimaassa.
Nutukka-ryhmään tullaan vastaanottokeskusten ohjaamina. Koulutuksen tarkoituksena on tukea nuoren turvapaikanhakijan yksilöllistä kehitystä sekä tasavertaista osallistumista yhteiskunnan taloudelliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen elämään oman kielensä ja kulttuurinsa säilyttäen
Keski-Suomen Opistolla Nutukka-koulutus alkoi marraskuussa 2015 ja toimi kolmena ryhmänä kesäkuuhun 2016 saakka. Elokuusta saakka Opistolla on toiminut kaksi Nutukka-ryhmää.
– Seutukunnan työnjako on ollut se, että ne Suolahden ryhmäkodin ja tukiasumisyksikön nuoret, jotka eivät enää iän takia pääse perusopetukseen, ovat olleet meillä opetuksessa.Viime talvena meillä oli parhaimmillaan opetuksessa 60 nuorta. Tämän syyskauden opiskelijamäärä on ollut 35-30, Keski-Suomen Opiston rehtori Hannu Salvi kertoo.