ÄKS

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on viime päivien aikana COVID-19-testausten määrä kasvanut voimakkaasti.

22.04.2020 13:48
Testausmäärien kasvu ei näy reaaliajassa THL:n tilastoissa

Tällä hetkellä Keski-Suomen keskussairaalan lisäksi testauksia tehdään kuudessa terveyskeskuksessa: Jyväskylässä, Muuramessa, Laukaassa, Äänekoskella, Saarijärvellä ja Pihtiputaalla.  

–  Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella tapahtunut testausmäärien ja testauskapasiteetin kasvu eivät vielä näy THL:n luvuissa täysimääräisenä, koska tehtyjen testien lukumäärä ei päivity THL:n sivuille reaaliajassa ja vastauksen valmistumisessakin on 1-3 päivän viive, toteaa KSSHP:n vs. johtajaylilääkäri Juha Paloneva.

Paloneva kertoo myös, että KSSHP:ssä on tällä hetkellä todettu kaikkiaan 90 koronavirustartunnan saanutta potilasta, ja testatuista yli 90 % on ollut jotain muuta kuin koronaa.

– Vakavat tapaukset eli sairaalaan joutuvat koronapotilaat saadaan testauksilla joka tapauksessa kiinni, Paloneva korostaa.

Paloneva kertoo myös, että näyte otetaan edelleen niiltä henkilöiltä, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita kuten kuumetta, hengenahdistusta, maku- ja hajuaistin katoamista, ripulia sekä yskää tai henkilöiltä, jotka ovat altistuneet tartunnalle. Näytteenottoon tarvitaan aina lääkärin lähete.

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri alkoi julkistaa 30.3.2020 arkipäivisin maakunnan näkökulmasta yleisen tilannekatsauksen sairaanhoitopiirin tilanteesta koronavirusepidemian aikana. Seuraava tiedote lähetetään torstaina 23.4.2020, ellei tiedotustarvetta muutoin ilmene.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy