Kevan vuosittainen eläköitymisennuste on julkaistu. Keski-Suomessa kunta-alan henkilöstöstä jää eläkkeelle joka kolmas seuraavien kymmenen vuoden aikana.
Julkisen alan työntekijöistä kunta-alalla vanhuuseläkkeelle siirtyy seuraavien kymmenen vuoden aikana arviolta noin 23 % nykyhenkilöstöstä, valtiolla noin 27 % ja kirkolla noin 30 %. Työkyvyttömyyseläkkeissä vastaavat luvut ovat kunta-alalla 10 %, valtiolla 7 % ja kirkolla 9 %. Kaiken kaikkiaan kunta-alalta on siis siirtymässä eläkkeelle kymmenen vuoden kuluessa 33 % nykyisistä työntekijöistä, valtiolta 35 % ja kirkolta 39 %.
– Seuraavien kymmenen vuoden aikana eläköitymistahti on kiivas julkisella alalla. Tämä haastaa työnantajat pohtimaan työjärjestelyitä ja miettimään, miten lähtijöiden tilalle pystytään houkuttelemaan uusia osaajia erityisesti kasvukeskusten ulkopuolella. Tilastojen valossa näyttää siltä, että esimerkiksi lähihoitajilla on nyt vara valita, missä he haluavat työskennellä, sanoo eläkejohtaja Eija Korhonen.
Kunta-alalla eläköidytään eniten hoito- ja opetusammateista
Kunta-alan tuore ennuste kertoo, että suurin osa tulevien vuosien eläkkeelle jäävästä henkilöjoukosta muodostuu suurimmista ammattiryhmistä, kuten hoitaja- ja opettaja-ammateista. Koko maan tasolla suhteellisesti eniten eläköityviä arvioidaan olevan mm. hierojien, ylihoitajien, kotipalvelutyöntekijöiden, ammattikorkeakoulujen yliopettajien ja mielenterveyshoitajien ammateissa. Pienintä eläköityminen on mm. ensihoitajien, nuoriso-ohjaajien ja erikoislääkärien ammattiryhmissä.
Keski-Suomessa kunta-alan työntekijöistä siirtyy eläkkeelle arviolta 34 % eli noin 8 400 henkilöä seuraavan 10 vuoden aikana. Koko maata verrattaessa kunta-alan eläköityminen on Keski-Suomessa maan keskitasoa. Voimakkainta eläköityminen on Pohjois- ja Itä-Suomessa, pienintä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla.
Suurimpia ammattiryhmiä tarkasteltaessa Keski-Suomessa eläköityy esimerkiksi lähihoitajista 35 %, peruskoulun yläluokkien ja lukion opettajista 30 % ja sairaanhoitajista 27 % seuraavien kymmenen vuoden kuluessa. Tarkempia alueellisia ja kuntakohtaisia tietoja löydät ennusteen yhteydessä julkaistavasta PowerBi-raportistamme (linkki tiedotteen lopussa).
Eläköitymisennuste laskettu ensimmäistä kertaa myös kirkon työntekijöille
Keva on laatinut vuosittain ennusteen kunta-alan ja valtion työntekijöiden eläköitymisestä. Nyt ennuste on laskettu myös kirkon työntekijöille. Sen mukaan kirkon vajaasta 14 000 vakuutetusta koko maassa noin 39 % eli noin 5 400 henkilöä on siirtymässä eläkkeelle seuraavien 10 vuoden aikana. Lähivuosina eläkkeelle siirtyy noin 550 henkilöä vuodessa.
Kirkon alalla ammattiryhmien välillä on eroja lähivuosien arvioidussa eläköitymisessä. Voimakkainta eläköityminen on mm. toimistotyön esimiesten, hallintojohtajien ja laskentatoimen asiantuntijoiden ammateissa, joissa yli puolet nykyisistä työntekijöistä on jäämässä eläkkeelle kymmenen vuoden kuluessa. Pienintä eläköityminen taas on mm. musiikin opettajien, tiedottajien ja lastenkerhojen ohjaajien ammattiryhmissä, joissa alle kolmasosa nykyvakuutetuista jää kymmenen vuoden sisään eläkkeelle. Pappien ja diakonien ammattiryhmissä eläköityminen on keskitasoa.
Alueellisesti kirkon työntekijöiden eläköitymisen arvioidaan olevan voimakkainta Kuopion ja Mikkelin hiippakuntien alueella, pienintä Helsingin ja Espoon hiippakuntien alueella.
– Ennuste heijastelee työntekijöiden ikä- ja ammattirakennetta. Kirkon vakuutetut ovat keskimäärin iäkkäämpiä kuin kunta-alan tai valtion vakuutetut, ja tämä näkyy paitsi vanhuus-, myös työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuudessa, toteaa tilastoanalyytikko Petra Sohlman.
Valtion työntekijöistä eläköitymässä 35 % kymmenen vuoden kuluessa
Valtion työntekijöiden ennusteen mukaan suhteellisesti suurinta eläköityminen tulee lähivuosina olemaan mm. kartoituksen ja maanmittauksen erityisasiantuntijoilla, rakennusalan työnjohtajilla ja kirjanpidon sekä laskentatoimen asiantuntijoilla. Opettajien suhteellisen voimakas eläköityminen liittyy siihen, että 1970 ja sen jälkeen syntyneet opettajat eivät ole valtiolla vakuutettuina. Suhteellisesti pienintä eläköitymisen taas arvioidaan olevan sotilas- ja poliisiammateissa.
Hallinnonaloittain suurinta eläköityminen on maa- ja metsätalousministeriön ja valtiovarainministeriön aloilla, pienintä liikenne- ja viestintäministeriön ja puolustusministeriön hallinnonalalla.