Keskuskoulun oppilaat ottivat Kalevalan haltuunsa taiteen keinoin.
Koulunkäynninohjaaja Jouni Sohlmanin organisoima kuvakilpailu Suomen kansalliseepoksesta on ratkennut. Kisaan osallistui koko koulu, epuista kutosiin. Sohlman sai ajatuksen muutama viikko sitten ja laittoi tuulemaan.
– Ja tässä se sitten on, Kalevala-näyttely ja palkitut teokset, Sohlman levittelee käsiään.
Koulun aulaan on pystytetty kuvataidenäyttely, johon Sohlman on itseoikeutettuna tuomarina valinnut parhaat ja puhuttelevimmat työt. Kolme parasta valittiin ja lisäksi jaettiin 12 erikoismainintaa.
– Valinta ei ollut helppo. Jos joku muu olisi valinnut, niin varmasti näytteillä olisi toisenlainen setti. Taiteen arvioiminen on vaikeaa, sillä teokset avautuvat eri tavalla eri katsojan silmään. Mietin monta yötä, mitkä kolme teosta palkitsemisen arvoisia, työ ei ollut helppo, Sohlman kertoi.
Voittajakolmikko kuudesluokkalaiset Peppi Kautto, Veera Lappalainen ja kisan voiton vienyt viidesluokkalainen Mea-Maria Mämmi olivat iloisia ansaitsemastaan huomiosta.
Mikä Kalevalassa kiehtoo äänekoskelaista alakoululaista?
– Ahdin tarina enimmäkseen, se on jännittävä, kun siinä on mukana eläimiä. Se on on vain niin mielenkiintoinen luku, kolmikko tuumaa.
Voittajatöistä ei kuitenkaan löydy Ahtia tai tarinaa Lemminkäisestä.
– On upeaa nähdä kuinka rohkeasti Kalevala vastaanotettiin kuvaamataidon tunneilla, Sohlman kiittelee.