ÄKS

Keskustan alueelta löytyi useita kymmeniä kannabiskasveja

20.04.2012 15:52

Äänekoskella keskusta-alueella sijaitsevasta asunnosta löydettiin aamulla puoli kahdeksan aikaan useita kymmeniä kannabiskasveja. Tapaus selvisi toisen rikoksen tutkinnan yhteydessä.

Tapauksesta on tällä hetkellä pidätettyinä kuusi parikymppistä miestä, joista osa saattoi olla paikalla sattumaltakin. Yksi pidätetyistä on asunnon omistaja, vuonna 1992 syntynyt mies.

– Asunnosta löytyi sekä valmiita kasveja että pieniä taimia. Oli lämpölamppuja ja kasvatusalusta, joten kyseessä oli ihan kasvattamo, kertoo rikosylikonstaapeli Jukka Junikka.

Junikka ei osaa arvioida koko kannabisviljelmän arvoa, mutta kertoo kannabiksen grammahinnan pyörivän katukaupassa noin kymmenessä eurossa.

– Tämän kokoisia viljelmiä löytyy vuosittain, joten tapaus ei ole harvinainen. Ei kuitenkaan ihan pieni teko, tämän laajuinen viljelmä saattaa täyttää jopa törkeän huumausainerikoksen merkit.

Junikan mukaan alkoholi on nuorten keskuudessa väistymässä, ja muut huumausaineet nostamassa suosiotaan. Nykyään kannabista kasvatetaan helposti kerrostalossakin.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy