Kukonlaulun aikaan herätys ja auton nokka kohti Sumiaista. Huhtikuinen aamu valkenee aurinkoisena, mutta kovin tuulisena. Järkevää olisi ollut jättää kuvausreissu tekemättä ja odottaa parempaa säätä. Minkäs teet kun mieli tekee kuvaamaan.
Auto kylätien varteen, kävely kaluston kanssa kuvauspaikalle käy aamujumpasta. Kuvausteltta kokoon tien reunaan ja kalusto valmiiksi. Kuuntelen kuinka puuskittainen tuuli puskee teltan seiniin, tuulenpuuskat yrittävät viedä telttaa mennessään. Kädellä pitelen telttaa paikoillaan kovempien puuskien iskiessä.
Tuulen hiljetessä kuulen tuttua teeren ääntelyä, linnut olivat saapuneet soidinpaikalle. Ikkunasta vilkaisu vahvistaa, että kaksi teertä istui puussa pellon reunassa. Teeret eivät laskeutuneet soitimelle, vaan aikansa istuttuaan lensivät pois. Ilmeisesti kova puuskittainen tuuli vei soidinhaluja teeriltä.
Pettymys oli päällimmäisenä ajatuksissa, tässäkö kuvaukset olisi tältä päivältä. Kokosin ajatukset nopeasti mielessäni ja tein päätöksen olla vielä vähän aikaa kuvauspaikalla.
Kuuntelin luonnon ääniä tuulen seasta, tikka rummutti lähipuussa ja palokärjen ääni kuului etäältä. Odottavan aika on pitkä, aika tuntui matelevan hitaasti.
En tiedä monesko kerta oli vilkaistessani ulos, kun huomasin metsän reunassa liikettä. Pulssi nousi, kun silmiin piirtyi kuva kulkijasta. Mikä, olisiko liikkuja ilves? Taisi mielikuvitus saada vallan, mutta totuus liikkujasta paljastui, kun kameran putken läpi näkyi tuuheakarvainen iso kettu. Kettu käveli lumella metsänreunassa, vetäen välillä vainua hangen päältä toiveissa saada syötävää nälkäänsä.
Kettu ei saanut vainua minusta, kun olin tuulen alapuolella hiljaa teltassa. Kuvauksen kannalta kettu menee ihan väärään suuntaan kohti metsän reunaa. Jotain oli tehtävä, ettei kettu katoaisi metsän suojaan? Onneksi muistin, että houkutuspilli on takin rintataskussa. Pilliä kaivaessa silmälasin kotelo lensi lasien kanssa taskusta maahan. Ei siinä ollut aikaa katsella silmälasien perään, vaan äkkiä pilli suuhun. Vedin henkeä syvään töräytin pillillä kuuluvasti, kettu pysähtyi saman tien istumaan kääntyen äänen suuntaan. Ketun istuessa paikoillaan hyvänolon tunne virtasi kehoon ja korviin kuului vain tasainen kameran surina. Aamuauringon valossa kettu tuijotti napakasti äänen suuntaan iso tuuhea häntä kiepillä lumessa. Tuuheakarvainen kettu oli vanhempi yksilö, jolla oli tumma karvapeite käpälistä ylöspäin.
Töräytin uudestaan pillillä, ääni sai ketun tulemaan juosten teltalle päin. Vähän ennen telttaa kettu pysähtyi epäluuloisena tarkkailemaan, mistä ääni tulee? Ei aikaakaan, kun ketulle selvisi totuus ja saman tien kettu luikahti tulosuuntaansa mistä oli pellolle ilmestynytkin.
Pillin ääni matkii jäniksen hätähuutoa. Metsämiehet ovat kertoneet, että kettu tulee kaukaakin kovalla vauhdilla, jopa kilometrin päästä. Elämäni kolmas kohtaaminen ketun kanssa luonnossa oli hieno kokemus, joka pysyy muistoissa pitkään.
TEKSTI JA KUVAT:Keijo Korhonen
