ÄKS

Kiekkomiehille kaksi tappiota

20.01.2013 15:16

KaPa-51?Urho 7?3 (4?0, 2?2, 1?1)
Urho?PyPo 3?4 ja. (2?2, 1?0, 0?1, 0?1)

Urhon kiekkojoukkueen kuluvan viikon ottelut tuottivat kaksi tappiota jääkiekon II-divisioonassa.

Keskiviikkona suolahtelaiset kävivät kokemassa Kangasniemien Palloilijoiden kotivireen. Kotikaukalossaan koko kauden ilman tappioita pelannut KaPa-51 ratkaisi ottelun käytännössä jo ensi erässä, viemällä sen puhtaasti 4?0.

Hieman ennen ottelun puoltaväliä Urhon tilanne näytti hieman valoisammalta, kun Antti Temonen ja Olli Kuusjärvi iskivät maalin mieheen reiluun puoleen minuuttiin. Viisi minuuttia myöhemmin kotijoukkueen tehominuutti kasvatti johdon jälleen neljään maaliin.

Erän lopulla suolahtelaisilla oli vielä sauma tulla peliin, kun alivoimalla pelanneen KaPa-51:n Olli-Pekka Laukka teloi viiden minuutin rangaistuksen arvoisesti Urhon maalivahti Lasse Palhomaan. Urho ei kuitenkaan kyennyt etsikkoaikaansa käyttämään. Kolmas erä pelailtiin alta pois, molempien onnistuessa kerran maalinteossa.

Lauantaina Urho yritti jatkaa kotiotteluiden tappiotonta sarjaa jatkosarjassa Pyhäjärven Pohtin kustannuksella.

Ensimmäinen erä eteni tasatahtia molempien maalatessa kaksi kertaa. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Antti Temonen ja Kristian Liimatainen.

Toisessa erässä joukkueet keskittyivät lähinnä jäähyilemään. Urholle vihellettiin toisessa erässä neljä jäähyä ja PyPolle viisi. Erän ainoasta maalista vastasi kotijoukkueen Temonen.

Kolmannen erän alkupuolella kotijoukkueella oli useampikin tilaisuus ratkaista ottelu ylivoimalla, mutta maaliin asti kiekkoa ei kuitenkaan saatu. Vajaa viisi minuuttia ennen päätösvihellystä PyPo onnistui tasoittamaan ottelun, juurin kun Urho oli selvittänyt kahden miehen alivoiman.

Ottelu eteni lopulta jatkoajalle jota ehdittiin pelata ainoastaan 43 sekuntia, vierasjoukkueen Vadims Vabiscevics päätti ottelun illan kolmannella osumallaan.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy