Urho?KaPa-51 6?2 (0?1, 4?0, 2?1)
Kaja M 1?Urho 6?1 (3?0, 1?0, 2?1)
Urhon jääkiekkojoukkue pelasi tällä viikolla edellisviikon tapaan ottelut keskiviikkona ja lauantaina.
Keskiviikon kotiottelussa Urho haki revanssia Kangasniemen Palloilijoista. Viikkoa aiemmin suolahtelaiset ottivat 3?7 takkiin Kangasniemellä.
Urho lähti otteluun hyvällä asenteella halliten peliä, mutta vielä avauserässä se ei realisoitunut maalien muodossa. Sen sijaan KaPa-51 teki ottelun avausmaalin erän lopulla tasavajaalla pelatessa.
Toista erää ehdittiin pelata ainoastaan 43 kolme sekuntia, kun Kristian Liimatainen iski kotijoukkueen avausmaalin. Reilut kaksi minuuttia myöhemmin sama mies oli jälleen asialla siirtäen suolahtelaiset maalin johtoon.
Vajaa minuutti ennen ottelun puoltaväliä Urholle vihellettiin rangaistuslaukaus, jonka Antti Temonen laittoi varmasti sisään. Ajassa 32.45 Sami Pekkala vei Urhon jo tavoittamattomaan kolmen maalin johtoon.
Hieman ennen päätöserän puoltaväliä vierasjoukkue onnistui kaventamaan tilanteeksi 2?4. Urho piti kuitenkin otteen halussaan ja Petteri Rahikainen lisäsi johdon jälleen kolmeen maaliin ajassa 52.38. Juho Asunta kaunisteli vielä ottelun loppulukemat erän viime minuuteilla.
Lauantaina oli vuorossa pitkä vieraspelireissu Kontionlahdelle, jossa vastaan asettui Kaja M 1. Urho sortui ottelussa perisyntiinsä eli tehottomuuteen. Kaja M 1 vei avauserä puhtaasti 3?0, vaikka suolahtelaiset laukoivat kohti vastustajan maalia 17 kertaa.
Toisessa erässä sama tahti jatkui. Kotijoukkue lisäsi ylivoimalla johdon neljään maalin ja maalivahti Sasu Salminen torjui jälleen kaikki Urhon 17 laukausta. Jarmo Tirkkonen sai lopulta Urhon kuparisen rikki ajassa 53.22, mutta voittotaisteluun ei ollut enää asiaa.
Jääkiekon II-divisioonan Savo-Karjalan lohkon jatkosarjan tilastot, sarjataulukko ja otteluohjelma:
http://sjlrap01.lahtis-enterprises.com/statistics/hockey/rt_content.php?LANG=FI&LID=8&GID=1597&TYPE=8&SEASON=2013&nomenu=1