Lehdistön kamerat räpsyivät lentokentällä ja bussilastillinen äänekoskelaisia tervehti maailmanmestaria keihäskujalla, kun Kimmo Kinnunen saapui voittajana Suomeen vuonna 1991.
Joskus syyskuun alkupäivinä 25 vuotta sitten Äänekosken kaupunki järjesti jättijuhlat tuoreelle maailmanmestarille. Sellaista hössöttämistä, Kimmo Kinnunen muistelee. Perheen kesken taidettiin keittää kakkukahvit kiitoksena yhteisestä hyvästä työstä.
– Iso juhliminen ei kuulu meidän perheen tyyliin. Ammattimaisesti urheillessa tiedetään, että eteen tulee suuria pettymyksiä ja myös tällaisia onnistumisia, Kimmo puhuu vaatimattomaan tyyliinsä saavutuksistaan keihäskentillä.
Sen Kimmo kuitenkin myöntää, että keihäänheiton maailmanmestaruus Tokion MM-kisoissa oli pikkupojan täyttynyt unelma. Tuolloin Kimmo oli vain 23-vuotias, mielestään vielä nuori ollakseen lajinsa maailman huippujen joukossa.
Kinnusten keihässuvun poikana Kimmo oli seurannut sivusta isänsä Jorma Kinnusen saavutuksia, olympiahopeaa vuonna 1968 ja maailmanennätystä vuonna 1969. Täytettävänä olivat äänekoskelaisten mutta myös suvun suuret odotukset.
OLI MAANANTAI-ILTA 26. elokuuta vuonna 1991, kun Kimmo Kinnunen vetäisi Tokion keihäsfinaalin avauskierroksella hurjan 90,82 metrin tuloksen. Yleisö hurrasi, Kimmo pinkaisi tuulettaen juoksuun ja poikaansa valmentanut Jorma-isä pyyhki kyyneleitä kisastudiossa.
– Kyllä minua silloin ennen kisaa jännitti, Kimmo muistaa nyt 25 vuotta myöhemmin.
Vaikka Jorma rauhoitteli kisastudion ja kotisohvan väkeä katsomaan kilpailun loppuun asti, riitti Kimmon kiskaisu kultamitaliin ylivoimaisesti. Toiseksi heittänyt Seppo Räty jäi 88,12 metriin.
Yleisölle Kimmon kova kisakunto saattoi tulla yllätyksenä mutta ei nuorelle miehelle itselleen.
– Viikkoa ennen heitin sillä tavalla, että tiesin voittavani, jos vain pää pitäisi. Kunto kiilautui nappiin, lahjakkuus, vauhti ja rytmi olivat kaikki kunnossa tuossa heitossa, Kimmo kuvailee ikimuistoista hetkeä.
Se oli Kimmolle oikea aika ja oikea paikka heittää kaikkien aikojen ennätyslukemansa.
Nämä ikimuistoiset hetket Tokion MM-kisoista ovat takuulla jokaisen äänekoskelaisen muistissa. Vuoden 1991 tähtihetken voi elää uudestaan Ylen Elävän Arkiston videolta. Kuvakaappaukset videosta http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/08/10/suomelle-mm-tupla-keihaassa-1991.
JUHLIMISESTA Kimmo ei ole koskaan oikein välittänyt. Voittoyö Tokiossa oli poikkeus, mutta siitä ei lehden palstoille viitsi enempää kertoa.
– Sen jälkeen olinkin aikalailla omissa oloissani siihen asti, kunnes palasimme MM-kisojen jälkeen Suomeen. Taisin nukkua suurimman osan ajasta, sillä tiesin, mitä töhötystä kotona olisi odottamassa, Kimmo toteaa ja sanoo myöhemminkin viihtyneensä mieluummin harjoituspäiväkirjansa parissa kuin urheilujuhlissa ihmisten keskellä.
Vaan ei maailman paras keihäänheittäjä päässyt millään konstilla livahtamaan huomiotta Tokiosta Äänekoskelle. Kun matkustajakone laskeutui Suomen maankamaralle, räpsyivät toimittajien kamerat ja onnittelijoita riitti ympärillä lentokentän käytäville.
Kultapoikaa vastaan oli saapunut myös bussilastillinen äänekoskelaisia.
– He järjestivät minulle keihäskujan, jota pitkin kävin. Kotiin palasin samalla bussikyydillä.
Muutaman muistista jo vuosien varrella haalistuneen päivän jälkeen kaupunki järjesti Kimmolle suuren juhlatilaisuuden Äänekosken liikuntatalolla. Paikalla taisi olla tuhatkunta ihmistä.
– Juhla oli ylipitkä ja vetelä, paljon puheita, lahjojen jakoja ja lisää puheita.
– Siitä tilaisuudesta parhaiten mieleen jäi Koskelan Tanssin esitys – ja sitten ne omat töksähtelevät sanat, Kimmo jatkaa.
Kaduilla Kimmon reilusta 90-metrisestä tempaisusta puhuttiin pitkään mutta kotona katseet käännettiin nopeasti eteenpäin.
Sanottakaan vielä, että vaikka juhlahössötys ei Kimmoa kiinnosta, niin keihäslegenda kiittelee Äänekosken kaupungin aina arvostaneen urheilua ja urheilijoita korkealle.
Kimmo poseerasi 20. MM-juhlavuonnaan yllään kilpailujärjestäjän lahjoittama kimono ja rinnassa alkuperäinen kilpalappu. Kädessä alkuperäisen näköinen keihäs sekä kopio kultamitalista. Jossain muistojen joukossa on myös Finnairin vuonna 1991 lahjoittama miekka.
MAAILMANMESTARUUTENSA 25. juhlavuotta Kimmo Kinnunen vietti valmistellen seuraavan päivän kisoja kentän laidalla Lappeenrannassa. Lauantain Eliittikisoissa keihästä heittivät kaksi Kinnusen valmennettavaa: poika Jami Kinnunen ja latvialainen Zigismunds Sirmais.
Perjantaina 26. elokuuta Kimmo vastasi puhelimeen mutta ei (ainakaan väittämänsä mukaan) heti arvannut soiton syytä.
– Ai niin, se vuosipäivähän on tänään! Jami taisi muistaa asian vielä aiemmin tällä viikolla, mutta itse unohdin.
Näin olympilaisten jälkimainingeissa Kimmo Kinnusella riittää mielipiteitä suomalaisesta urheilusta. Varsinaisia urheilijoiden suorituksia enemmän häntä mietityttää suomalaisten suhtautuminen ja maanrakoon polkevat lööppiotsikot.
– Kriittinen keskustelu on hyväksi, mutta sen jälkeen on tosissaan tehtävä jotain konkreettista. Sen sijaan, että vain isketään puukkoa selkään, pitäisi muistaa kannustaakin.
Lajivalmentajana Kimmo seuraa tiiviisti uusien lahjakkuuksien nousua. Jos jokin kehitys erityisesti ilahduttaa, niin se on ehdottomasti porukalla treenaaminen ja avoimuus.
– Sillä tavalla nuorista ei niin helposti synny tällaisia yksin viihtyviä ärripurreja, Kimmo toteaa lämpimästi.
