ÄKS

Kimppakyyti on sosiaalista yhdessäoloa ja todellinen ilmastoteko

12.10.2022 10:50 (muokattu 12.10.2022 11:14)
  Kuvassa kaupungintalon yksi kimppakyytiporukka: tiedonhallinnan asiantuntija Sakari Niemelä, ympäristötarkastaja Jatta Heikkinen, ympäristöpäällikkö Hanna Ahonen ja ympäristökoordinaattori Juho Liimatainen.

Äänekosken kaupunki kannustaa henkilöstöään ja kaupunkilaisia käyttämään mahdollisuuksien mukaan julkisia liikennevälineitä, kimppakyytejä ja muita kestäviä liikkumisen tapoja. Äänekosken kaupunkistrategian yksi päätavoite on kestävä ympäristö ja Äänekoski pyrkii olemaan hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

 

– Tieliikenteen päästöt ovat suurin ilmastoa ja ympäristöä kuluttava tekijä, ja erityisesti yksityisautoilu on myös meillä Äänekoskella merkittävin päästölähde. Yksikin kuntalainen voi vaikuttaa merkittävästi ympäristökuorman vähentämiseen kiinnittämällä huomiota liikkumisen valintoihin, ympäristöpäällikkö Hanna Ahonensanoo.

Samaan suuntaan kulkevien ajomatkojen taittaminen yhdessä esimerkiksi työ- tai harrastusporukan kanssa on vaikuttava, yhteisöllistä osallisuutta lisäävä ilmastoteko. Kimppakyydit sopivat erityisesti silloin, jos asuu joukkoliikennealueen ulkopuolella.

Vihreä uusiutuva Äänekoski -hankkeen aikana kaupunki lähti mukaan Kimppakyyti -mobiilipalveluun (ent. BiggyBaggy), joka löytyy osoitteesta www.kimppakyydit.com . Sen kautta voit etsiä, sopia ja tehdä kimppakyytejä samaan suuntaan liikkuvien muiden ihmisten kanssa helposti ja myös turvallisesti, koska palvelun käyttö vaatii tunnistautumista. Palvelu sopii varsinkin päivittäin tai viikoittain toistuviin matkoihin, kuten töihin tai harrastuksiin, mutta tarvittaessa myös pidemmille matkoille esimerkiksi Helsingin suuntaan.

Kimppakyyti on yhteisten kokemusten jakamista

Äänekosken kaupungin henkilöstöllä on omia epävirallisia WhatsApp -ryhmiä, joissa sovitaan työkavereiden kanssa yhteisistä työmatkoista. Lisäksi internetissä ja sosiaalisessa mediassa on tarjolla runsaasti myös muita kimppakyytiryhmiä, joita kuka tahansa voi hyödyntää.

Oman WhatsApp -ryhmän ja kimppakyytiporukan ovat perustaneet kaupungintalolla työskentelevät ympäristöpäällikkö Hanna Ahonen, ympäristötarkastaja Jatta Heikkinen, ilmastokoordinaattori Juho Liimatainen, tiedonhallinnan asiantuntija Sakari Niemelä ja kuuluu ryhmään muutama muukin Jyväskylässä asuva työntekijä. Lähes päivittäin työmatkat saadaan sovittua yhteiskyydeillä ja ajovuoro vaihtuu kaikkien kesken tasaisesti.

– Myös ympäristöpuolen maastokäynneille ja rakennustarkastuksissa kuljetaan myös yleensä aina kimppakyydeillä, samoin yksikköjen työhyvinvointipäiville, Hanna Ahonen kertoo.

Kaikille tässä kyytiringissä oleville suurin motiivi kimppakyyteihin on ympäristön kuormituksen vähentäminen, mutta myös polttoaineen ja rahan säästäminen. Lisäksi kimppakyydit tarjoavat sosiaalista yhdessä olemista ja myös työasioista ehditään jutella.

– Esiin voi tulla yllättävääkin tietoa, kun jutellaan työasioita eri yksiköiden välillä, Sakari Niemelä sanoo.

Lisäksi uudet työntekijät ovat tutustuneet yhteiskyytien ansiosta paremmin uusiin työkavereihinsa.

– Yksi tärkeä motiivi kimppakyyteihin liittyy kyllä tähän sosiaaliseen kanssakäymiseen, uutena työntekijänä hiljattain aloittanut Juho Liimatainen sanoo.

– Jämptiin toimistotyöaikaan kimppakyydit sopivat tosi hyvin, Niemelä muistuttaa. Kimppakyytiläiset pitävät välillä myös etätyöpäivä, mikä on sekin ekologista.

– Eniten aikaa ja vaivaa oikeastaan on, kun paikallisbussilla siirtyy ensin Jyväskylän keskustaan, Jatta Heikkinen kertoo.

– Kimppakyydeissä joutuu ehkä tekemään jotain myönnytyksiä ja se vaatii kaikilta joustavuutta ja suunnittelua, mutta kun sen saa starttaamaan, niin ei se ole niin työlästä, Ahonen miettii.

Joskus aamulla pommiin nukkuminen tai auton yllättävä rikkoutuminen on tuonut porukan työmatkoihin vähän säpinää, mutta niistäkin on selvitty, kun on huumoria, joustavuutta ja useampi auto tarvittaessa käytössä.

– Voimme suositella kimppakyytejä lämpimästi muillekin! Myös meidän porukaan saa liittyä mukaan, jos kulkee Äänekoskelle töihin Jyväskylästä, Ahonen vinkkaa.

Pallo eteenpäin!

Äänekosken kaupungin kimppakyytiläiset heittävät haasteen eteenpäin kaupungin kaikille työntekijöille, että kokeilisivat kimppakyytiä työkaverin kanssa edes yhtenä työpäivänä. Tarttuuko väki haasteeseen?

Äänekosken kaupunki osallistuu Keski-Suomen Liiton ilmastoviikon viestintäkampanjaan julkaisemalla tiedotesarjan 10.-14.10.2022 Äänekosken kaupungin ilmastoteoista. Äänekosken kaupunki haluaa haastaa myös henkilöstönsä, asukkaat, yritykset ja muut tahot yhteisiin ilmastotalkoisiin. Kestävä ympäristö on myös yksi tärkeimmistä tavoitteista Äänekosken kaupunkistrategiassa.

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy