Äänekoskelainen Kipinä Basket on napannut kolmesta pelaamastaan ottelusta kolme voittoa koripallob miesten 1A divisioonassa. Kipinä voitti kotonaan niukasti Karkkilan 86-83 ja Tampereella Raholan Pyrkivän 81-93. Perjantaina Helsingissä kaatui Torpan Pojat selvin numeroin 71-111.
– Kaksi ensimmäistä matsia oli meiltä nihkeitä, eikä saatu isointa vaihdetta silmään. ToPoa vastaan aloitettiin energisesti ja pelattiin ensimmäistä kertaa sillä tavalla kuin halutaan ja ollaan parhaimmillamme. Määrättiin ottelun tempo ja taisteltiin joukkueena irtopalloista. Se oli, Jürgen Kloppia mukaillakseni, sellaista meidän näköistä Heavy Metal -korista. Kipinän päävalmentaja Joni Hautsalo tunnelmoi.
Perjantain isäntäjoukkue Torpan Pojat oli edellisessä ottelussaan käynyt hakemassa voiton äänekoskelta Huimasta (75-83). Ilman Ville Virtaharjua ja Niilo Kärkkäistä matkaan lähtenyt Kipinä ei kuitenkaan jättänyt mitään arvailun varaan, vaan painoi kaasun pohjaan alusta alkaen ja karkasikin ensimmäisellä jaksolla jo 18 pisteen etumatkalle. Tämän jälkeen voittajasta ei ollut epäselvyyttä ja Kipinä kävi niin sanotusti ryöstämässä voiton takaisin Äänekoskelle selvällä erolla.
Perjantain tehomiehinä häärivät amerikkalaisvahvistukset Joe Cookson ja Jake Hilmer. Herrat nakuttivat taululle 34 ja 33 pistettä. Eemeli Laaksonen pelasi isolla kipinäsydämellä raastaen puolustuksessa (3 riistoa) tehden samalla 16 pistettä. Teemu Hakkarainen pimensi Huimaa tehokkaasti rokottaneen Markus Rautasalon vain 8 pisteeseen. Rautasalolle kirjattiin kovassa puristuksessa myös 7 menetystä. Nuori Arttu Siekkinen pelasi ensimmäiset minuuttinsa miesten huippukoripallosarjoissa.
Päävalmentaja Hautsalo olikin ottelun jälkeen tyytyväinen suojatteihinsa:
– Jokainen jätkä toi ison effortin kentälle, ja siitä voi olla valmentajana ylpeä.
Kipinä Basket kohtaa seuraavaksi Lappeenrannan NMKY:n Äänekosken liikuntatalolla sunnuntaina 2.11. klo 17.00. Kyseessä on Koiviston Kipinän 80-vuotis juhlaottelu.



























