ÄKS

Kipinä Basket kukisti HBA Märskyn

04.12.2023 10:56
Arkistokuva.

Kipinä Basket voitti HBA Märskyn perjantaina selkein lukemin 82-64 (39-29).

 

Kotijoukkue nappasi kuskin paikan jo ottelun alussa ja johti puoliajalla 39-29. Molempien joukkueiden kaukoheittopelin jäädessä omasta tasostaan ottelu muodostui Kipinän peliksi harvinaisen vähäkoriseksi.

Kokoonpanoon palannut amerikkalaistakamies Coryon Mason haki vielä pelituntumaa ja tilastoi 7 pistettä, 7 levypalloa ja 5 syöttöä. Nathaniel Pollard Jr jatkoi vahvaa pelivirettään (25p/15lp/7s/4b), kuten myös Lauri Jäntti (19/1) ja Sami Mäntymaa (17/1). Kipinältä kaikki 11 pelaajaa pääsivät pelaamaan, ja onnistumisia tuli nuoria Eeti Varista ja Jimi Romppasta myöten.

– Puolustettiin ajoittain erittäin hyvin. Heittopelin sakatessa se oli avain voittoon. Helppoja koreja annettiin kuitenkin esimerkiksi transitiotilanteissa puolustukseen palatessa, joten parannettavaa jäi sillekin saralle. Tästä on hyvä jatkaa kohti paikalliskamppailua, Kipinän päävalmentaja Joni Hautsalo kommentoi.

Tulevana sunnuntaina 10.12 onkin tarjolla todellista äänekoskelaista koripalloherkkua! Kauden ensimmäinen ”derby” pelataan liikuntatalolla, kun Kipinä Basket isännöi Huimaa. Nähtäväksi jää kumpi nappaa ensimmäisen kiinnityksen Äänekosken koripalloherruuteen.

Su 10.12. Kipinä-Huima Äänekosken Liikuntatalolla

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy