ÄKS

Kipinälle vakuuttava voitto valmistavasta ottelusta

03.10.2025 18:17

Kipinä Basket kohtasi 1 divisioonan valmistavassa ottelussa JBA:n Jyväskylästä. Kyseessä oli Kipinän ensimmäinen harjoitusottelu, kun taas JBA oli jo pelannut useamman harjoitusottelun voittaen mm. AC Oulun ja Kipinän paikallisvastustaja Huiman.

 

Kipinä Basket pääsi pelin juoneen yllättävän hyvin kiinni, ja eteni puoliajalle 51-40 johdossa. Kolmannella jaksolla Kipinä löysi vielä isomman vaihteen etenkin puolustuspelaamiseen, ja voitti ottelun lopulta 106-64. Kipinän tehokkain pelaaja oli 33 pistettä upottanut Jake Hilmer. Onnistuneesta joukkuepelaamisesta osoituksena kymmenen pelaajaa pääsivät pisteille, ja esimerkiksi 17-vuotias Eetu Viiru huudatti kotiyleisöä upealla viimeistelyllään.

– Ollaan oltu melko vähän aikaa yhdessä joukkueena. Harjoituksissa meininki on ollut hyvää, ja vaikka joukkue on uusiutunut, niin kaikki pelaajat ovat sitoutuneita toteuttamaan yhteistä pelitapaa. Tästä on hyvä jatkaa kohti kauden avausottelua, Kipinän päävalmentaja Joni Hautsalo kommentoi tyytyväisenä joukkueensa esitykseen.

Kipinä pelaa kauden avausottelunsa Äänekosken liikuntatalolla sunnuntaina 12.10, kun vastustajaksi saapuu sarjanousija Karkkila.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy