53. Koskelan kirjallisuusmatiea kulki Ruotsin laivalta läpi Suomen historian ja presidenttien intiimielämän kautta lahtarien matkassa Vaasasta Viipuriin. Kirjailijavieraat Anneli Kanto, Roope Lipasti ja Raija Oranen kertoivat teoksistaan ja kirjoittamisen vaiheista.
Koskelan täpötäydessä salissa juontanut Jaana Tani sanoi, että Koskelan kirjallisuusmateineaa voidaan kutsua äänekoskelaisen kulttuurin kivijalaksi.
– Ja me olemme osa sitä. Suomella ja suomalaisilla on riittänyt juhlittavaa, sillä kotimaamme täyttää sata vuotta ja odotammepa valtakuntaan uutta perillistäkin. Lönnrot loi meille Kalevalan avulla myyttisen menneisyyden ja omat tarusankarit. Topelius rakensi historiallista menneisyyttä ja Runeberg puolestaan loi identiteetin koko sankarilliselle Suomen kansalle. Aleksi Kiven Seitsemän veljestä puolestaan ilmaisi kansa sivistystahtoa: oppimattomista juntturoista lopulta kasvoi lukutaitoisia ja vastuullisia yhteiskunnan jäseniä, lausui Tani osuvasti.
Kirjallisuusmatinean järjestäjinä toimivat Äänekosken kansalaisopisto ja Äänekosken kaupunginkirjasto. Musiikkiesityksistä vastasi Ala-Keiteleen musiikkiopisto kun laulajien Hanne Manelius ja Jussi Pasanen, säestäjinä pianossa toimi Visa Valkonen ja kitarassa Jere Hirvonen.
Satavuotiaalla Suomella on tunnollaan verinen ja raaka sisällissota.
– Täydellinen kaaos ja sekasorto, jossa veli löi veljeä ja ihmishenki oli merkityksetön. Kirjailija Anneli Kanto kertoi teoksessaan Lahtarit ilmajokelaisista pojista valkoisten sotaretkellä. Jos 17 000 punavankia teloitettiin, on myös teloittajia täytynyt olla paljon. Mitä silloin tapahtui nuorille miehille? Mitä tänään tapahtuu radikalisoituville nuorille miehille, pohti Tani.
Sali oli täynnä kuulijoita.
Roope Lipastin romaanissa Ruotsinlaiva kerrotaan suuresta onnesta ja vielä suuremmasta epäonnesta.
– Se on tarina miehestä, joka seilaa kahden vaiheilla eikä tiedä, kumpaan suuntaan kallistua. Kohtalo päättää hänen puolestaan, ja laiva kallistuu. Viron itsenäistymisen satavuotisjuhla lähestyy myös, mutta tässä romaanissa piirretään aikalaiskuvaa sen toisen itsenäistymisen alkuvuosista, Tani kiteytti.
Lipasti ehdotti liputuspäivää kustannustoimittajille.
– Heidän roolinsa on todella tärkeä, vaikka välillä tulee ärtyneeksi siitä kun he punakynäävät tekstiäni ja vetävät rukseja kokonaisten kappaleiden päälle. Vaikka teen heidän toivomansa korjaukset he löytävät senkin päälle vielä korjattavaa. Kun miettii hetken, huomaa, että kustannustoimittajien toiveet ovat hyvin perusteltuja, Lipasti naurahtaa.
Lipastin kirjoitusprosessi kestää minuutista puoleen vuoteen.
– Riippuu kirjan paksuudesta. Tai siitä, olenko osannut miettiä juonen loppuun saakka. Tai olenko osannut jäsennellä kappaleet järkevästi, Lipasti sanoo.
Kirjalijat saivat raapustaa nimi- ja omistuskirjoituksia teoksiinsa.
Kirjailija Raija Orasen ura on pitkä ja tuottelias. Uusin historiallinen romaani Kreivin aikaan on Orasen 80. teos. Romaanin Kaija Valpurintytär Keränen kasvaa Kajaanin linnassa. Eletään 1700-luvun alkua.
Koko kansan suosioon Oranen nousi tv-sarjojen Ruusun aika ja Puhtaat valkeat lakanat myötä. Oranen kertoi kirjailijalla olevan kaksi isoa tehtävää. Ensimmäinen niistä ajankuvien oikein luotu kuvaus. Toista tehtävää Oranen ei yleisölle kertonut.
– On pystyttävä antamaan aikalaistodistus. Ruusun ajassa voi kurkistaa 80-luvun loppuun ja Puhtaissa valkeissa lakanoissa muun muassa Kekkosen aikaan.
Urho Kekkonen polveili pitkäksi venyneessä puheenvuorossa pitkin matkaa. Oranen kävi läpi Kekkosta edestä ja takaa ja sen kuinka presidentti makasi.
– Kekkonen ja minä olemme molemmat kainuulaisia, siksi hän tuntuu läheiseltä. Suomea hoidettiin Kekkosen reseptillä voimallisesti ja hän on minulle suurmies, toinen on Mannerheim. Kun kirjoitin ensimmäistä Kekkos -kirjaani näin kauhean painajaisen: Kekkosen kuollut ruumis makasi päälläni. Kun kirjoitin Paasikivestä kertovaa kirjaa Hirmuinen mies, näin unen että rakastuin häneen.
Oranen muistuttaa, kuinka hänen historiallisiin hetkiin, tapahtumiin ja maisemiin maalatut romaanit ovat fiktiota.
– Fiktio on eri asia kuin totuus. Yritän pysyä fiktiossa niin, ettei kukaan voi tulla sanomaan minulle, ettei kirjoittamani olisi totta, Oranen lopetti.
MARJO STEFFANSSON
