ÄKS

Kirjavinkkejä iltakirjaston kunniaksi

28.11.2012 22:15




Tänään oli jälleen jokavuotisen iltakirjaston vuoro. Yleensä iltakirjastossa on ollut paljon tekemistä lapsille, mutta tällä kertaa oli aikuisten vuoro!

– Mietittiin, että välillä kiva näinkin. Lisäksi eilen alkoi Helga Maihkilan Pitsitarinoita -näyttely, jonka arvelimme houkuttelen enemmän aikuisia kuin lapsia, kertoo kirjastonhoitaja Kaisa Hallikas.

– Olisihan se kyllä hauskaa, jos iltakirjasto voitaisiin järjestää vaikka kahdesti vuodessa. Toinen voisi olla suunnattu lapsille ja toinen aikuisille.

Iltakirjastossa oli myös aivan uudenkarheita pulmapelejä, jotka tilattiin aivan tilaisuutta varten. Hallikas lupaa, että niitä löytää kirjastosta vielä myöhemminkin.

– Joko ne ovat esillä tai sitten niitä saa pyydettäessä. Emme ole vielä päättäneet niiden kohtaloa.

Tässä kirjoja lukulistalle, Kaisan TOP3:

1. Philip Kerr: Liekit Berliinissä
– Tämän syksyn uutuus!

2. Gaston Leroux: Le Fantôme de l’Opéra.
– Marie Finne-Bray esitti illan lopuksi kappaleen Oopperan kummituksesta, joten sanotaan tähän vaikka alkuperäisteos, josta pidän.

3. Aino Kallas: Sudenmorsian
– Tämä on hyvä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy