Hyppy syvyyteen 2009, Harhaisku 2011, Viimeinen tili 2011 Rosvonkultaa 2012, Lunastaja 2013 ja Lavastettu 2014. Neljä nuortenkirjaa, kaksi aikuisille. Jokainen ”heistä” on yhtä rakas, enkä, kuten en voi kolmesta lapsestanikaan, nimetä ketään tärkeimmäksi.
Äänekoski on ollut nuortenkirjoissani esillä. Esikoisestani paikka jäi pois, kun kirjoitin tohkeissani läpät silmillä tietämättä kuka kirjailijana olin, mikä annettakoon anteeksi. Harhaiskussa touhuttiin Hirvaskankaalla ja Äänekoskella, samoin Rosvonkulta sai ripauksen äänekoskisuutta. Selkokielinen Lavastettu oli paikkakunnaton. Aikuisten puolella päähenkilö Lasse Flink on Äänekoskelta kotoisin. Viimeisessä tilissä Pukkimäki nousee takaumien kautta mielestäni kertomuksen merkittävimmäksi tapahtumapaikaksi, ja Lunastajassa Karhunlähteelle kiteytyy paljon kirjan nykyhetkessä ja kaupunkiin myös takaumien kautta.
Mitä enemmän ikää karttuu, sitä tärkeämmän aseman kotiseutu saa, näköjään niin henkilökohtaisessa elämässäni, kuin myös kirjoittamisessani. Ajattelin Harhaiskun aikoihin, että kirjoitan seutua vain kunnianosoituksena sille. Sitten seuraavissa aloin viedä henkilöitä ja tapahtumia sinne jo kertomusten vaatimina. Yhtäkkiä tuntui luontevalta kirjoittaa Äänekoskelle – ei kunnianosoituksena tai jotenkin velvollisuutena – vaan aitona haluna saada tietyt asiat ilmaistuksi Äänekosken kautta.
Sanotaan, mitä sanotaan, mutta kirjailija kirjoittaa aina itsestään enemmän tai vähemmän. On kenenkään täysin turhaa yrittää väittää muuta. Vaikka henkilöt ja tapahtumat olisivat kirjailijasta kuinka kaukana tahansa, aina jokin pohjavire pohjautuu kirjailijan minään. Esimerkiksi voin kirjoittaa kidnappauksesta, myrkyttämisestä tai seksuaalista hyväksikäytöstä ilman, että olisin joutunut kokemaan sellaista, mutta jokin kertomuksen kokonaisuudessa ja jokaisessa henkilössä aina pohjaa minuun itseeni.
Kantapään kautta oppineena ja jonkin verran kirjoittamista opiskelleena yksi asia on noussut ylitse muiden: kirjoita siitä, mistä tiedät. Toinen tärkeä oppi tuli lauluntekijä Pauli Hanhiniemeltä: älä kirjoita kaukaa taivaanrannasta, äläkä liian syvältä itsestäsi, kirjoita tosta vierestä.
Nämä kaksi opetusta johtavat kohdallani luontevasti Äänekoskeen. Tiedän siitä paljon, mutta nykyään Jyväskylässä asuvana se on sopivasti vieressä.
Toimittajan kysymyksenasettelu oli, että mikä on tärkein kirja tuotannossani ja mikä on äänekoskelaisin kirjani.
Vastaus on helppo: seuraava.
Jo ammattiylpeyteni vaatii, että seuraava on tähänastisista tärkein ja paras. Lisäksi seuraava tulee olemaan selkeästi äänekoskelaisin.
Aloitin kesällä 2013 vielä virkavapaalla ollessani kirjoittamaan neljättä Jakke&Makea. Lähetin käsikirjoituksen Tammeen helmikuussa. Aavetanssi hyväksyttiin Tammen kustannusohjelmaan ja se tulee hyllyille ensi huhtikuussa. Viimeisten käsikirjoitusta parasta aikaa kustannustoimittajani Anna Warraksen kanssa ja hyvältä tuntuu, jouluun saakka viilataan. Kansi on jo valmis. Aivan huipun teki Jussi Kaakisen kynä, mutta en voi sitä vielä paljastaa. Aavetanssin tapahtumat sijoittuvat Keitele-järvelle, niin erääseen keksittyyn saareen kuin Matilanvirran ympäristöönkin ja saa Äänekosken keskustakin osansa. Muun muassa poliisiveneellä mennään. Sattuu ja tapahtuu. Mutta Aavetanssin sisältä löytyy myös syvää merkitystä ystävyydestä. Kirjoittaminen tässä vaiheessa on nautinnollista ja mikä parasta, saan täysillä nauttia kesästä Äänekoskella ja Keiteleen aurinkoisesta kimmellyksestä, vaikka paukutan näppäimistöä syksyisessä Jyväskylässä. Uskon, että nämä fiilikset siirtyvät kirjan kautta teille lukijoilleni.
Pasi Lönn
Mielenkiintoista! Hyvää odotellessa. Sydän sykkii Äänekoskelle ja Pasin kirjoille, jotka viilettävät tutuissa maisemissa, ja ah, niillä Keiteleen kirkkailla vesillä!