ÄKS

Kirkkoherra Jukka Kuparinen: Kirkkoherranvaalista

25.01.2014 10:53

Äänekosken seurakunnassa vapautuu 1.5. kirkkoherranvirka. Tuomiokapituli on arvioinut hakijat, joita oli neljä. Kaksi heistä asetettiin vaalisijoille. Nyt on ehdollepanosta menossa muutoksenhakuaika. Muutoksenhakumahdollisuus on vain hakijoilla. Kun ehdollepano saa lainvoiman, tuomiokapituli määrää ehdolle asetetuille vaalinäytepäivät ja vaalin aloituspäivän. Tästä tuomiokapitulin päätöksestä menee parisen kuukautta varsinaiseen vaaliin, koska vaalilautakunnan on ennätettävä tehdä vielä kaikki vaalivalmistelut, mm. laadittava vaaliluettelo.

Tuomiokapituli on tehnyt täysin itsenäistä ja erittäin tarkkaa harkintaa ehdollepanossa. Seurakunta ei ole millään lailla ollut vaikuttamassa tähän harkintaan. Meiltä ei ole lausuntoja ehdokkaista pyydetty eikä sellaista ole annettu. Tuomiokapituli on haastatellut kaikki hakijat. Haastattelu, hakijoitten koulutus ja kokemus ja niistä muodostunut kokonaisnäkemys ovat ehdollepanopäätöksen perustana.

Haastattelussa on tuomiokapitulin tukena ollut seurakunnan kirkkoneuvoston jo ennen viran auki julistamista eli 2.9. laatima lista Äänekosken seurakunnan kirkkoherran viran erityisistä tarpeista. Otsikoittain lueteltuina ne olivat:

1) Toiminnan laadukas johtaminen.

2) Työyhteisön laadukas johtaminen

3) Seurakuntalaisten palveleminen

4) Yhteistyö ja verkostoituminen.

Seurakuntalaiset valitsevat kirkkoherransa. Sitä ennen ehdolla olevat antavat päiväjumalanpalveluksessa ns. vaalinäytteet. Niiden yhteydessä ja niiden jälkeen on tarkoitus järjestää vapaamuotoisempia tilanteita, joissa seurakuntalaiset voivat muutenkin kohdata ehdokkaat. Vaalilautakunta on jo päättänyt, että vaali on kaksipäiväinen. Vaalia edeltävällä viikolla on ennakkoäänestysmahdollisuus. Kirkkoherranvaaleissa on äänioikeus 18 vuotta täyttäneillä seurakuntalaisilla. Vaikka tuomiokapituli asetti ehdokkaat myös vaalisijoille eli kapitulin mielestä ”paremmuusjärjestykseen”, vaalissa valituksi tulee se, joka saa enimmät äänet.

 

Jukka Kuparinen

kirkkoherra

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy