Murhasta tuomittu Kai Mika Juhani Hämäläinen, 45, on saanut valitusluvan korkeimpaan oikeuteen. Sekä käräjä- että hovioikeus tuomitsi äänekoskelaisen Hämäläisen elinkautiseen vankeuteen ns. Kivetyn murhasta.
Valituslupa koskee poliisin toimia tapauksen esitutkintavaiheessa Vantaan poliisivankilassa. Hämäläinen katsoo poliisin loukanneen hänen oikeuksiaan epävirallisen kuulustelun yhteydessä.
Hämäläinen tunnusti murhan häntä kuulustelleelle rikosylikonstaapelille. Paikalla ei ollut Hämäläisen asianajajaa. Rikosylikonstaapelin mukaan Hämäläinen kertoi teosta yksityiskohtaisesti ja myönsi syyllisyytensä.
KKO:n rajasi valitusluvan koskemaan sitä, loukkasiko poliisi Hämäläisen oikeutta avustajaan ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sisältyvään itsekriminointisuojaan.
VIRALLISISSA yhteyksissä Hämäläinen on alusta alkaen kiistänyt teon. Rikosylikonstaapelia kuultiin, kun syytteitä käsiteltiin alemmissa oikeusasteissa. Hovioikeuden tuomion mukaan näyttö Hämäläistä vastaan olisi riittänyt ilman epävirallista tunnustustakin.
Hämäläinen vaatii, että KKO kumoaa tuomion murhasta. KKO ensin, antavatko poliisin toimet esitutkinnassa aihetta käsitellä Hämäläisen tuomiostaan tekemää valitusta muilta osin.
Tuomion mukaan Hämäläinen surmasi 32-vuotiaan suolahtelaismiehen Konginkankaan Kivetyssä tammikuun lopulla 2013. Uhria ammuttiin metsäautotien varrella kahdesti selkään.