ÄKS

Klassikkoteatteri alkaa olla jo lähtökuopissa – viikonloppuna kuusi ”Palokuntajuhlat ja maatalousnäyttely” -esitystä

20.08.2021 14:10
Lasse Forsren ja Mika Lahtinen ovat jo valmiina tulta päin. Klassikkoteatterin esitys on monelle kesän kohokohta.

Klassikkoteatteri toteuttaa ”Palokuntajuhlat ja maatalousnäyttely” -nimisen kesäteatteriesityksen Äänekoskella. 

Esitys kumpuaa sellaisista kokemuksista ja muistoista, jotka liittyvät kahteen vanhaan ja legendaariseen festivaaliin eli Äänekosken palokuntajuhliin ja Killerin maatalousnäyttelyyn.

Työryhmää ovat inspiroineet esimerkiksi paloautot, pussitappelut ja palkintosonnit, joskin Klassikkoteatterin käsittelyssä ne kaikki tulevat muuttamaan muotoaan ja sekoittumaan toisiinsa. Tärkeää oli ja on myös yhteinen kesäfiilis. Mitä tahansa taianomaista saattaa tapahtua!

Esiintyjinä ovat Lasse Forsgren, Tiina Oksanen ja Mika Lahtinen. Esityssuunnitelma ja toteutus ovat työryhmän käsialaa.

Palle Koikkala on tehnyt puvustuksen, ja Mika Lahtinen on säveltänyt ja toteuttanut musiikin. Esityksessä kuullaan myös karjankutsuntahuutoja.

Esiintymispaikoilla ei ole valmiita katsomorakenteita. Työryhmä toivoo, että katsojat ottavat omat istuimet tai viltit mukaan. Tapahtumapaikoilla tulee pitää vähintään kahden metrin etäisyys toisiin ihmisiin tai seurueisiin. Työryhmä suosittelee maskin käyttämistä.

Esitykset ovat lauantaina ja sunnuntaina 21.-22.8. klo 13 Taidepuistossa, klo 15 Torin takana sekä klo 17 ns. Aavikolla Kauppakatu 4:n liepeillä.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Esitys kestää noin kolme varttia.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy