Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) iloitsee liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon (kok.) tekemästä päätöksestä käynnistää valtatie 4:n suunnittelu Äänekosken kohdalta.
– Päätös on iso voitto Keski-Suomelle. Valtatie 4:n parantamisesta Jyväskylän ja Äänekosken välillä on puuhattu vuosikaudet, joten on hienoa, että asiassa päästään nyt eteenpäin, Wallinheimo toteaa.
Erityisen tyytyväinen Wallinheimo on siitä, että päätös saatiin aikaan kokoomuslaisen liikenneministerin aikana. Hän myös kiittää ministeriä kylmäpäisyydestä hankkeen edistämisessä.
– Kuluneella vaalikaudella erityisesti oppositiosta on annettu kovaa kritiikkiä hallituksen heikosta liikenne- ja infrastruktuuripolitiikasta Keski-Suomea kohtaan. Maakunnan hankkeiden on katsottu jääneen muiden hankkeiden jalkoihin. Tämän jälkeen tältä kritiikiltä tippuu mielestäni pohja pois, Wallinheimo linjaa.
Päätöksen kautta valtio haluaa omalta osaltaan varmistaa Äänekoskelle suunnittelun Metsä Groupin jätti-investoinnin toteutumisen. Yhdessä yhtiön kanssa tehtävien suunnitelmien pitäisi valmistua ensi kevääseen mennessä.
– Sekä toteutuva uusi biotuotetehdas että nyt suunniteltu liikenneinvestointi tuovat uutta työtä ja toimeentuloa Keski-Suomeen. Onkin nyt kaikkien etu, että koko maakunta antaa täyden tukensa tänään tehdyn päätöksen maaliin saattamiseksi, Wallinheimo päättää.