ÄKS

Kokoomusedustajat: Valtion kohdennettava lisätukea myös urheilulle ja kulttuurille

15.03.2020 16:12
Kokoomuksen kansanedustajat Timo Heinonen, Ville Kaunisto, Pauli Kiuru, Sari Multala ja Sinuhe Wallinheimo vaativat pikaisia toimia kulttuurin ja urheiluseurojen tilanteeseen koronavirusepidemian edessä.

 

–  Veikkausvoittovarojen niin sanottua jakamatonta rahaa on 10 miljoonaa euroa jäljellä. Se ei ole paljoa, mutta se pitää saada käyttöön välittömästi auttamaan muun muassa artistien, teattereiden ja urheilun tukalaa tilannetta, vaativat Kokoomuksen kansanedustajat.

Jäljellä oleva jakamaton määräraha ei riitä kuitenkaan tässä tilanteessa. Kokoomuslaiset vaativatkin hallitusta etsimään pikaisesti lisärahoitusta ja myös keinoja paikata veikkausvoittovaroihin Veikkauksen korona-toimenpiteiden myötä tulevia lisäleikkauksia.

– Nyt monet urheiluseurat ja muut toimijat urheilun ja liikunnan saralla, mutta myös kulttuurin parissa toimivat tahot ovat tukalassa paikassa. Tulemme näkemään pian seurojen ja muiden maksuvaikeuksia ja myös konkursseja. Toiminta pysähtyi kuin seinään. Apua tarvitaan välittömästi ja useilla eri tavoilla, toteaa Sinuhe Wallinheimo.

Liikunnan ja urheilun rinnalla myös taide ja kulttuuri ovat hyvin vastaavassa tilanteessa teattereista konsertteihin ja bändeistä näyttelyihin.

–  Monien bändien ja artistien ja heidän rinnalla toimivien mm. tekniikasta vastaavien yritysten ja tapahtumajärjestäjien tilanne on myös tukala. Tänne tarvitaan pikaisesti apua niin yrittäjille tarkoitetusta kriisirahoituksesta kuin kulttuurille ja taiteelle kohdennettavasta rahoituksesta, muistuttaa Timo Heinonen.

Veikkaus on koronan myötä sulkenut pelejään. Pelituotot tulevat putoamaan ja tätä kautta myös Veikkausvoittovarat. Jos pelit pidetään suljettuna puoli vuotta, menetykset ovat jopa yli 200 miljoonaa euroa. Jo ennen koronaa veikkauksen tuottojen on arvioitu laskevan.

– Nyt tilanne on monin kerroin vaikeampi ja tapahtuu nopeasti. Kun tulot tippuvat niin maksutuotoista kuin valtionrahoituksesta samanaikaisesti, se pysäyttää valtavan määrän toimintaa kulttuurin, tieteen, taiteen ja urheilun osalta, muistuttaa Sari Multala.

Urheilun ja kulttuuri on myös merkittävä kasvuala ja työllistäjä. Kriisirahoitusta ja tukea tarvitaan siis eri kanavista.

– Urheilulla ja kulttuurilla on kiistaton itseisarvo yhteisöllisyydelle ja hyvinvoinnille. Ala on myös merkittävä ja kasvava työllisyysvaikutuksiltaan. Pelkästään näistä syistä jatkuvuus on turvattava, Pauli Kiuru muistuttaa.

Kokoomuslaiset muistuttavatkin, että niin urheilu- kuin kulttuurikenttäkin toimi esimerkillisesti ja myös ruohonjuuritason seuratoiminta ajettiin välittömästi alas koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi.

– Toimet tehtiin huippu-urheilun lisäksi nopeasti myös junnujen seuratoiminnassa. Myös konsertit ja näyttelyt ajettiin esimerkillisesti alas. Nyt tarvitaan apua, jolla luodaan uskoa ja toivoa tulevaan ja mahdollistetaan, että nämä toiminnot eivät lopu lopullisesti, vaatii Ville Kaunisto.

Kokoomuslaiset painottavat, että ensisijaista on nyt huolehtia, että sairastuneet saavat hoitoa ja koronan leviämistä saadaan hidastettua ja rajattua. Samaan aikaan kuitenkin monella yhteiskunnan eri tasolla käydään vakavaa keskustelua miten tilanteesta selvitään.

– Ei ole mahdollista edetä niin, että kaiken muun annetaan odottaa. Yhteiskunnan eri toiminnot eivät kestä sitä. Nyt pitää siis toimia nopeasti ja aktiivisesti kaikilla eri tasoilla, muistuttavat Kokoomuksen kansanedustajat.

Vastaa käyttäjälle BullriverPeruuta vastaus

  1. Bullriver sanoo:

    No, aikoinaan kyllä pystyttiin liikkumaan ja urheilemaan melkein pennosilla. Nyt tarvitaan resilenssiä! Ja säästäväisyyttä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy