Äänekoskelaiset lapset ovat saaneet ainutlaatuisen mahdollisuuden oman lajin ja liikunnan ilon etsimiseen Jyväskylän ammattikorkeakoulun luotsaamassa ÄKSport – Nuorten polku liikkumiseen -hankkeessa. Toiminta on ollut hieno satsaus alueen lasten hyvinvointiin, ja loppuvuodesta päättyvän hankkeen tulokset puhuvat puolestaan. Reilun vuoden aikana lasten liikkuminen on lisääntynyt ja kunto on kasvanut kohisten. Äänekoskelta löytyi innokkaat ja sitoutuneet 11–13-vuotiaat lapset, huippuvalmentajat, eri lajien parhaat osaajat ja hyvät liikuntapaikat.
Yhteensä 15 äänekoskelaista lasta on yhä tiiviisti mukana ÄKSportissa ja on päässyt kokeilemaan huippuvalmennuksessa yhteensä 23 eri urheilulajia. Ryhmä harjoittelee kolme kertaa viikossa ja lajikirjo vaihtelee. Esimerkiksi tällä viikolla ryhmä pääsee kokeilemaan laitesukellusta.
Lasten kuntoa on mitattu koko hankkeen ajan älykellolla ja viime viikolla lapset halusivat juosta Cooperin testin. Lapsille ja huoltajille on tehty myös kyselyjä toimintaan liittyen. Vastausten ja mittausten mukaan lasten innostus liikkumiseen sekä aktiivisuus ja kunto ovat kasvaneet. Moni on löytänyt itselleen mieleisen lajin ja tavan liikkua.
Ohjausryhmä ja lapset yhdessä liikkumaan
Viime viikolla ÄKSport -hankkeen ohjausryhmä ja rahoittajan edustaja Opetus- ja kulttuuriministeriöstä vierailivat Äänekoskella, ja pääsivät liikkumaan yhdessä lasten kanssa. Hankkeen ohjausryhmässä on jäsenenä Äänekosken kaupunginjohtaja Matti Tuononen sekä edustajat Olympiakomiteasta, Jyväskylän yliopistosta, Keski-Suomen Liikunta ry:stä, Keski-Suomen liitosta, Keski-Suomen hyvinvointialueelta sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.
– Tässä ohjausryhmän tapaamisessa kaikki pääsivät osallistumaan lasten treeneihin ja liikkumaan yhdessä. Ohjausryhmä on seurannut tiiviisti hankkeen toteutusta ja lasten kuulumisia koko matkan ajan, projektipäällikkö Eija Janhunen iloitsee.
– Hankkeelle on toivottu jatkoa lasten, huoltajien ja valmentajien Heikki Nurmen ja Tommi Koskisen puolesta. Olemme Jamkissa parhaillaan suunnittelemassa jatkohanketta ja kartoittamassa soveltuvaa rahoitusta. Luonnollisesti myös OKM:n kanssa selvitetään nyt eri rahoitusmahdollisuuksia, Janhunen kertoo.
Jamkin ja OKM:n rahoittamalla Suomi liikkeelle -ohjelman pilotointi- ja innovointihankkeella halutaan vahvistaa lasten ja nuorten kiinnostusta ja mahdollisuuksia lisätä arjessa tapahtuvaa omaehtoista liikkumista sekä ohjattua ryhmässä tapahtuvaa liikkumista ja harrastamista. Lasten valmennuksen vetovastuu on ollut koko projektin ajan Jamkin työntekijöinä toimivilla Heikki Nurmella ja Tommi Koskisella. Heidän lisäkseen valmennusyhteistyössä ovat toimineet eri lajien huippuosaajat ja valmentajat.
– Treenit on suunniteltu aina niin, että ne ovat kaiken tasoisille liikkujille sopivat. Muutamia lapsia on lähtenyt mukaan seuroihin harrastamaan ja sohvaperunoista on muuttunut liikunnanharrastajia, valmentaja Tommi Koskinen kuvailee.
Hankkeen tärkeimmät tulokset:
- On saatu lisää lapsia ja nuoria mukaan liikunnan, liikuntaharrastusten sekä terveellisen ja liikunnallisen elämätavan pariin.
- On tuotu esille kiinnostavien ja helposti saatavilla olevien lajien valikoima ja liikuntaharrastustoiminta, joka toteutuu mahdollisimman lähellä koulua ja koteja ja on yhdenvertaisesti saavutettavissa.
- On pilotoitu uudentyyppistä liikuntaharrastuksen mallia, joka mahdollistaa monipuolisen ja laadukkaan harrastustoiminnan ja harrastusmahdollisuuksien kirjon ja lapsi ja nuori löytäisi itselle mieluisan lajin, jotta liikunnan harrastaminen ei kokonaan loppuisi tietyssä iässä.
- On luotu lapsille ja nuorille uudentyyppinen ja kiinnostava liikuntaharrastuksen toimintamalli, joka kannustaa liikuntaan sekä liikunnalliseen ja aktiiviseen elämäntapaan tukien yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia.
Jamkin hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi liikkeelle -ohjelman rahoittama ja mukana on Äänekosken kaupunki tarjoten liikuntapaikat harjoitusten toteuttamiseen, Olympiakomitea, Jyväskylän yliopisto, Keski-Suomen Liikunta ry, Keski-Suomen liitto ja Keski-Suomen hyvinvointialue.

Hankkeelle on toivottu jatkoa lasten, huoltajien ja valmentajien Tommi Koskisen ja Heikki Nurmen puolesta.


























