ÄKS

Kömin kilta: Kotiseudusta kotiseututyöhön

29.02.2020 12:00 (muokattu 01.03.2020 11:42)
Kömin Kilta tekee arvokasta kotiseututyötä. Kuva Konginkankaan museon näyttelystä vuodelta 2012. 
Minne tahansa olemmekin syntyneet, elämäämme ohjaa esimerkiksi syntymäseutu, kotiseutu, työelämä, perhe ja vapaa-aika. Kukaan meistä ei ole irrallaan ympäristöstään, vaikka joskus tuntisikin niin. 

 

Jokaiselle kotiseutu näyttäytyy erilaisena ja se suodattuu oman kulttuurin, perhetaustan ja elämän kautta. Nykyisin on tiedossa, että ihmisen sielunmaisema muodostuu viiden ensimmäisen elinvuoden kuluessa, tarkoittaen sitä maisemaa missä ihminen tuntee itsensä turvalliseksi ja viihtyy parhaiten. Voisi ajatella, että kansojen, heimojen, paikkakuntien ym. identiteetti muodostuu juuri edellä mainituista tekijöistä. Puhutaan harkitsevista hämäläisistä, iloisista karjalaisista, sutkauttelevista savolaisista, jäyhistä pohjalaisista ja tuntemattomista lappilaisista. Me Keski-Suomalaiset olemme sekoitus kaikista näistä. Olemme perineet savolaisen viekkauden, pohjalaisen peräänantamattomuuden, hämäläisten hitauden ja lappilaisten etäisyyden. Keski-Suomi on ollut eri identiteettien sulatusuuni, meillä ei varsinaisesti ole mitään kuvaavaa identiteettiä. Tästä identiteetin puutteesta huolimatta meillä on kotiseutu, joka tunnetaan kolmen vesireitin sydämestä ja runsaista metsistä ja vesistöstä. Tämän alueen pysyvä asutus on peräisin pääosin 1400-1500 luvulta. Puu- ja metalliteollisuuden kehittyessä Suomessa tänne on kasvanut runsas puunjalostusteollisuuden keskittymä. Keski-Suomi elää tänäkin päivänä pitkälle metsästä ja se on omiaan tuomaan elinmahdollisuuksia ja virkistystä myös vapaa-aikaamme. 

KOTISEUTUTYÖTÄ on sanan varsinaisessa merkityksessä tehty sotien jälkeen ja silloin on perustettu moniin kuntiin kotiseutuyhdistyksiä. Kömin Killan perustamispäivämäärä on 1.1.1948 ja silloin perustamiskunta oli Konginkangas. Kotiseutuyhdistyksiä on perustanut yleensä paikkakunnilla vaikuttaneet opettajat, kirkon henkilökunta ja muut lähihistoriasta ja historiasta kiinnostuneet. Pitkään miellettiin, että kotiseututyö on vain tiettyjen ryhmien etuoikeus ja velvollisuus. Tänä päivänä ei voi ajatella siten, koska kotiseutu on kaikilla ja kaikilla on osallistumiseen mahdollisuus. Kotiseututyö on toki vapaaehtoista ja siihen on toisilla suurempi halukkuus ja kiinnostus. Tämän kertakäyttökulttuurin keskellä tulee hyvin kiitollinen mieli niitä ihmisiä ajatellessa, ketkä ovat tallentaneet vanhoja esineitä, asioita, valokuvia ja tarinoita elämänsä varrelta. Niiden kautta meidän on mahdollisuus kuvitella, dokumentoida ja kertoa tuleville sukupolville aikaisempien ihmisten elämäntarinoita. Siksi sinun tulisi arvostaa omaa elämääsi, sillä tavalla, että ymmärtäisit eläessäsi, että ei ole niin arvotonta elämää, etteikö sen muisto olisi arvokas. Tämän hetken muotivirtauksena laitamme tietoja pilvipalveluun, mutta sen sijaan voisimme kirjoittaa vaikka salaisiin kansioihin miltä minusta oikeasti tuntuu. 

KOTISEUTUYHDISTYS Kömin Kilta ottaa vastaan elämän varrelta kertyneitä muistoja ja konginkankaaseen liittyviä esineitä, kerää tarinoita sekä pitää kesäisin kotiseutumuseota avoinna paikallisille ja matkailijoille. Yhdistykseemme kuuluu noin sata jäsentä ja sitä johtaa kuusijäseninen johtokunta ja työssä on mukana paljon paikallisia talkoolaisia. Tänä kesänä 2020 on yhdistyksellä suuri tapahtuma Juuret Keski-Suomessa ja tähän tapahtumaan saapuu mm. Konginkankaalta poismuuttaneita ja ulkomailla oleskelevia sukulaisiamme. Kotiseututyö on myös juurien etsintää, sukututkimusta, kadonneitten yhteen saattamista. Se voi joskus olla myös katkerien muistojen unohtamista. Ennen kaikkea se on oman identiteetin löytämistä, sen vahvistamista, suvun erityispiirteiden ymmärtämistä tai alueen ominaispiirteiden tunnistamista. Meillä kaikilla on syntymäseutu, kotiseutu ja omalla elämällä kotiseutuaan arvostaen voi jättää jälkeensä kehittyvän, arvokkaan elinympäristön. Siitä on seuraavien sukupolvien helpompi jatkaa. 

Kotiseututyö jatkuu, olet tervetullut joukkoomme mukaan! 

http://www.konginkangas.fi/yhdistykset-ja-jarjestot/komin-kilta.php

Aika kuluessaan muuttaa kotiseututyötä niin kuin kotiseudulla syntyneitä vitsejäkin. Konginkankaalla on aikaisemmin kerrottu seuraavanlaista ”Lähetään Suomesta pois ja männään Sumiaisiin”. Nyt ulkomaiden rajat ovat jo vähän kauempana. 

Teksti: Reetta Korjonen

 Juuret Keski-Suomessa- tapahtuma 26.-28.6.2020

Vastaa

  1. Markku Pekkarinen sanoo:

    Vieläköhän lienee olemassa Konginkankaalaisen kauppiaan Matti Pasasen Suolahdessa 1899 rakennuttama Kömi höyrylaiva? Se liikennöi Wiitasaari laivan kanssa vuoropäivin reitillä Sumiainen-Suolahti-Äänekoski-Konginkangas-Viitasaari.

    1. Jussi Roukka sanoo:

      kuulin et se olis romutettu 50 luvun lopulla kun oli ollut helsingissä ravintola Klippanin yhteysaaluksena.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy