Ei ole kiellettyä autoilla kommandopipo päässä ja murtovälineiksi soveltuvat esineet kyydissä. Näin totesi Keski-Suomen kihlakunnansyyttäjä eikä nostanut juttua kolmekymppistä miestä ja hieman nuorempaa naista vastaan.
Poliisi tutki kaksikon viimekesäistä touhuilua varkauden yrityksenä. Partio pysäytti naisen kuljettaman Skodan tarkistusta varten Tarvikeskuksen pihassa sunnuntain vastaisena yönä 15. heinäkuuta kello 4.55.
Miehellä oli päässään ylöskääritty kommandopipo. Autosta löytyi muun muassa voimaleikkurit, akkuporakone, vasara ja poranteriä.
Mies myönsi, että välineet olivat hänen. Kaksikko kuitenkin kielsi olleensa liikkeellä anastustarkoituksessa.
Nainen kertoi ajaneensa Tarvikekeskuksen pihaan tarkoituksenaan oikaista pihan läpi Teollisuuskadulle. Selityksen mukaan kaksikon tarkoituksena oli jatkaa matkaa Suolahteen ja Jyväskylään.
Syyttäjä yhtyi poliisin näkemykseen siitä, että epäiltyjen tarkoituksena oli anastaa omaisuutta Tarvikekeskuksesta. Samalla hän kuitenkin katsoi, että kyseessä oli korkeintaan teon suunnittelusta ja siihen valmistautumisesta.Todennäköisiä syitä ei siis ollut siihen, että kaksikko olisi syyllistynyt varkauden yritykseen.
Poliisi ei kuullut esitutkinnassa lainkaan asianomistajaa eli Tarvikekeskusta.