ÄKS

Konginkankaan nokkakolarissa menehtyi kaksi henkilöä

09.01.2022 15:33
Osanotto läheisille.

VT4 Konginkankaan kohdalla on tapahtunut noin 12.40 aikaan liikenneonnettomuus, missä osallisina on ollut rekka ja kolme henkilöautoa.

 

Onnettomuudessa on menehtynyt kaksi etelä-Suomesta kotoisin olevaa mieshenkilöä. Neljä muuta henkilöä on toimitettu Jyväskylän keskussairaalaan.

Onnettomuustilanne on alkanut pohjoiseen matkalla olleen ajoneuvon siirryttyä ohituskaistalle, jonka seurauksena ajoneuvo on ajautunut vastaantulevien kaistalle. Onnettomuudessa on vaurioitunut myös ohitettava rekka ja ohittaneen perässä ajanut henkilöauto.

Sisä-Suomen poliisilaitos, Äänekosken poliisiasema suorittaa asiassa esitutkinnan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta. Lisäksi asiassa suoritetaan kuolemansyyn selvittäminen.

Asiasta ei tiedoteta ennen esitutkinnan valmistumista.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy