ÄKS

Konttiravintola Morton Äänekoskella myös tulevana kesänä

01.10.2015 19:11 (muokattu 01.10.2015 19:12)
Tänä kesänä Äänekoskelle saapunut Konttiravintola Morton jatkaa toimintaansa samassa paikassa eli Äänekosken Rantapuistossa myös kesällä 2016. Äänekosken kaupunki ja Konttiravintola Morton sopivat vuokrasopimuksen jatkamisesta syyskuussa.

– Äänekoskelaiset ottivat meidät avosylin vastaan. Oli samalla ihana nähdä miten rantapuisto nousi kesän vihertyessä loistoonsa, kun iso remontti alueella saatiin valmiiksi,  kertoo Konttiravintola Mortonin yrittäjä Jarna Kaplas.

Kesäkausi aloitetaan näillä näkymin toukokuussa ja Konttiravintola aikoo jatkaa tutulla linjalla ruokalistan suhteen. Herkullisia burgereita tarjoillaan jatkossakin, mutta lähiruokaan aiotaan panostaa vielä enemmän. Viime kesänä tarjolla oli muun muassa jyväskyläläisen Hiisi-panimon oluita ja Liisankankaan jäätelöä Pihtiputaalta. Hyvien lähialueen tuotteiden ja konttiravintolan kehittämisen suhteen yrittäjä Jarna Kaplas kääntyy asiakkaiden puoleen.

– Kuulisimme mielellämme vielä lisää palautetta kesästä, jotta voisimme kehittää palveluita vielä enemmän juuri tähän miljööseen sopivaksi. Lokakuun aikana palautekyselyyn pääsee vastamaaan Facebookissa, Kaplas lupailee.

Äänekosken konttiravintola on yksi Mortonin kolmesta konttiravintolasta. Ensi kesänä toinen kontti- ravintola tulee sijaitsemaan Varkaudessa, kolmannen sijainti on vielä avoinna.

vGDofOraOcFxIXtgHm6l-l7jw7UKzlQnWZz00HnlAPM

Konttiravintola Morton on standardikokoiseen merikonttiin rakennettu liikkuva ravintola, joka on parin vuoden aikana vieraillut useilla paikkakunnilla ympäri Suomea. Konttiravintola konseptin on kehittänyt ja niiden toi- minnasta vastaa Emäpitäjän anniskeluravintolat Oy. Viime kesänä kolme konttiravintolaa viettivät suurimman osan kesästään Pieksämäellä, Varkaudessa ja täällä meillä eli Äänekoskella sekä vierailivat myös Kuopiossa, Jyväskylässä, Rautalammilla ja Helsingissä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy