ÄKS

Korkeakoulukoulutuksen tarvetta kartoitetaan Äänekoskella – opinnot alkavat syksyllä

26.01.2017 11:15

Äänekoski on tehnyt yhteistyötä Jyväskylän Ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän Yliopiston kanssa avoimen korkeakouluopetuksen saamiseksi Äänekoskelle.

 

Nyt lähdetään kartoittamaan äänekoskelaisten tarvetta, jotta koulutustarjottimesta saadaan sellainen, joka parhaiten palvelee kaupunkilaisia ja myös paikallisia yrityksiä.

– Olen henkilökohtaisesti käynyt kysymässä yrityksistä, millaisia tarpeita heillä on, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

Äänekosken kaupungintalolla järjestetään helmikuussa tapahtuma, johon on vapaa pääsy kaikilla korkeakouluopinnoista kiinnostuneilla tavallisista kaupunkilaisista aina yrityksiin.

– Tapahtuma sopii jokaiselle, joka haluaa sivistää itseään, opiskella lisää tai joka haluaa lisätä osaamistaan edetäkseen urallaan. Ja tietenkin lisäkoulutus on vaihtoehto myös työttömille työnhakijoille, jotka haluavat lisätä työllistymismahdollisuuksiaan, Jyväskylän Ammattikorkean suunnittelija Maarit Korva sanoo.
– Näitä koulutuksia voi olla esimerkiksi johtaminen, markkinointi, biotalousosaaminen ja kielet, opetus ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä sanoo.

Tapahtumassa vastaillaan kävijöiden kysymyksiin, ja annetaan tietoa tulevasta.

– Tapahtumassa käydään läpi muun muassa opintojen rahoitusta, koulutukseen hakeutumista ja myös näitä alakohtaisia asioita. Tämä on yksi kanava, jolla kartoitetaan sitä millaisia opintoja täällä tarvitaan, jotta meillä on syksyllä hyvä paketti kasassa, Korva sanoo.
– Tulevaisuudessa panostamme erikseen vielä markkinointiin ja tiedottamiseen, ja laitetaan uusi vaihde silmään. Syksyllä aloitamme pienemmällä kattauksella, mutta lisäämme koulutusta tarpeen mukaan,  Jyväskylän Avoimen Yliopiston kehityspäällikkö Merja Karjalainen sanoo.

Näillä näkymin syksyllä alkavat opinnot muokataan myös opiskelijoille sopivaksi, ja tätä varten pidetään kevään aikana erillinen palvelumuotoilu-iltapäivä kiinnostuneiden opiskelijoiden kanssa.

– Opiskelu tulee olemaan monimuoto-opiskelua: netin kautta opiskelua ja myös face-to-face opetusta Äänekoskella. Uusi lukio tulee toimimaan paikkana opetukselle ja sen tekniikka tulee tukemaan tällaista opetusta, Härtsiä sanoo.
– Myös Äänekosken omaa osaamista tullaan hyödyntämään, sillä paikalliset yritykset ovat luvanneet olla mukana asiantuntijoina, Korva sanoo.
–On erittäin merkittävä juttu, että teollisuuden, työelämän ja korkeakoulujen vaatimukset ja tarjonta voidaan yhdistää, Härtsiä sanoo.

Korkeakoulutuksen paluu Äänekoskelle tulee olemaan merkittävä osa kaupungin houkuttelevuutta ja elinvoimaa tulevina vuosina, minkä takia siihen halutaan panostaa.

– Olemme valmiita muotoilemaan ja etsimään ne koulutusmuodot, joita täällä tarvitaan. Tämän elastisempaa ja toimivampaa koulutusta ei Suomessa ole, Härtsiä sanoo.
– Olemme erittäin iloisia Äänekosken kaupungin aktiivisuudesta tässä asiassa. Tämä on todella hieno juttu, Korva sanoo.

Uralla eteenpäin – aikuiskoulutusilta Äänekosken kaupungintalolla 22.2. klo 16-19

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy