Äänekosken kaupunki, Avoin Yliopisto, Jyväskylän Yliopisto ja Jyväskylän Ammattikorkeakoulu tekevät töitä tuodakseen avoimet korkeakouluopinnot takaisin paikkakunnalle.
Korkeakouluopintoja on tarjolla äänekoskelaisille jo verkossa, mutta korkeakoulujen lähiopetus on paikkakunnalla loppunut. Nyt asiaan haetaan korjausliikettä kaupungin, korkeakoulujen ja työelämän yhteistyöllä. Projektin ohjausryhmään kuuluvat kaupunginjohtaja Matti Tuononen, Ääneseudun Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Sari Åkerlund, opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä, JAMKin koulutuksen kehittämispäällikkö Hannu Ikonen, JAMKin projektipäällikkö Tytti Pintilä, Avoimen yliopiston johtaja Jukka Lerkkanen, Jyväskylän Yliopiston suunnittelupäällikkö Jarkko Pirkkalainen sekä kansanedustaja Petri Honkonen.
Korkeakouluopinnoissa on meneillään muutoksen aika ja yhteistyötä työelämään ja toisiinsa tullaan lisäämään. Äänekoskella tehdään uraauurtavaa työtä, jossa yhdistetään myös kaupungin ja sen teollisuuden tarpeet ja tavoitteet. Koulutusmahdollisuuksien lisääminen palvelisi yhtälailla uudelleenkouluttautuvia, työelämässä lisäkoulutusta etsiviä, täydennyskoulutuksia kaipaavia yrityksiä, työttömiä ja toisen asteen opintonsa päättäviä nuoria.
Hankkeessa on ollut kolme kärkiperiaatetta:
– Työelämän täydennyskoulutuksen tarpeeseen vastaaminen
– Toisen asteen ja korkeakoulutuksen välisen yhteistyön lisääminen
– Kaupunkilaisten koulutuksen lisääminen
Korkeakoulutus tuodaan Äänekoskelle vastaamaan sekä kaupungin, työelämän ja kaupunkilaisten tarpeisiin. Tätä tarvetta on kartoitettu muun muassa internet-kyselyllä, johon vastasi 206 kaupunkilaista. Vastanneista yli 98 prosenttia olisi halukas osallistumaan korkeakouluopintoihin mikäli niitä saadaan Äänekoskelle. Opintohalukkuutta oli varsinkin kasvatustieteiden, yhteiskuntatieteiden ja kaupallisten aineiden piirissä. Tarkoitus on luoda koulutuskokonaisuuksia nimenomaan paikallisen kysynnän mukaan.
– Kun löydetään se yhteinen tarve, löytyy usein myös opiskelijoita. Siksi on tärkeää kartoittaa näitä tarpeita. Ehkä kartoitusta voisi tehdä uudelleen verkon välityksellä projektin edetessä. Pääajatuksena on ketteryys. Jähmeistä koulutuskokonaisuuksista pyritään ketterämpiin toimintamalleihin, Pintilä sanoo.
– Kantava ajatus on yhdistää kontaktiopinnot verkko-opiskeluun joustavasti. Se on aikataulullisesti ja toiminnallisesti järkevämpää, Härtsiä kertoo.
Viime keväällä aloitettu työ on siinä vaiheessa, että ensimmäiset korkeakoulukurssit voitaisiin Äänekoskella järjestää jo tulevana keväänä. Syksyllä 2017 korkeakouluopintoja voisi suorittaa iltaisin ja viikonloppuisin esimerkiksi uuden lukion tiloissa.
Eri toimijoiden yhteistyö on toimivaa ja myös erittäin kannattavaa.
– Tämä on malliesimerkki win-win-tilanteesta. Me emme tällä hetkellä kykene vastaamaan tarpeeksi nopeasti ja kattavasti koulutustarpeisiin. Tarkoituksemme on kehittyä vanhoista kankeista opintokokonaisuuksista kohti joustavampia malleja. Tavoitteena on luoda parempia polkuja ammatteihin lisäämällä korkeakouluyhteistyötä, Lerkkanen sanoo.
– Ja kaupungin elinvoimaisuuden kannaltahan face-to-face opiskelun mahdollisuus on ensisijaisen tärkeää, Härtsiä sanoo.
Tarkoitus on myös kehittää opintokokonaisuuksia myös siten, että korkeakoulut tunnustavat toisissaan suoritettuja opintoja entistä paremmin. Silmissä siintää toimintamalli, joka palvelee kaikkia osapuolia laaja-alaisesti ja pitkällä tähtäimellä.
– Avoimen korkeakoulun kärki on tällä hetkellä Äänekoskella. Täällä kehiteltäviä malleja voidaan tulevaisuudessa toteuttaa ympäri Suomen, Pirkkalainen sanoo.
– Annetaan kansalle, mitä kansa haluaa. Ennen se oli leipää ja sirkushuveja, nyt se on koulutusta, Tuononen sanoo.
Milloin voin aloitaa Äänekoskella yliopistolliset insinööriopinnot (DI) tai vaihtoehtoisesti ekonomi- tai lakimiesopinnot? Olenko liian toiveikas?
Aivan loistavaa! Heti mukana.