ÄKS

Korona sotki juhlasuunnitelmat – nyt vietetään erilaiset ylppärit

29.05.2020 06:00
Eerika Laitisen valmistujaissuunnitelmat menivät uusiksi.
Äänekosken lukiosta valmistuva Eerika Laitinen painaa muiden tämän kevään ylioppilaiden tapaan lakin päähänsä etäyhteydellä.

Koronakevät sotki myös kevään valmistuvien suunnitelmat. Niin ammatilliset oppilaitokset kuin lukiotkin ovat joutuneet siirtämään valmistujaisjuhlansa syksyyn tai järjestämään tilaisuudet etäyhteydellä. Näin tehdään myös Äänekosken lukiossa.

– Kun toukokuun lopussa lukiolta tulee livelähetys valmistuville, keräännymme oman perheen kesken juhlimaan ja herkuttelemaan. Jos rajoitteet sallivat, kutsun muutaman läheisen ystävän myös paikalle, äänekoskelainen Eerika Laitinen suunnittelee.

Tänä keväänä kirjoittanut Laitinen aikoi alunperin pitää isot ylioppilasjuhlat, ja hänen perheensä oli esimerkiksi varannut jo juhlatilan sitä varten. Nyt isommat kekkerit on siirrettävä syksyyn.

– Meillä on iso suku, joten juhlatkin ovat isoja. Valmistujaisjuhla on hyvä syy päästä näkemään sukulaisia, kerrankin muuallakin kuin hautajaisissa! Tällaiset iloiset juhlat ovat aina tervetulleita, Laitinen toteaa.

Neljän vuoden lukiourakka huipentuu nyt, mutta syksyllä Eerika Laitinen ylioppilastovereineen pääsee vielä kerääntymään vanhaan opinahjoon. Elokuun lopulle suunniteltu lakkiaisjuhla tuo viimeistään sen oikean valmistumisen fiiliksen.

– Kyllä kevään juhlan peruuntuminen harmitti tosi paljon, mutta hyvä että juhlat järjestetään kuitenkin syksyllä. Ei livelähetys voita sitä oikeaa tunnelmaa. On myös kiva, että silloin voi kutsua enemmän porukkaa paikalle. 

Laitinen on toiminut opiskeluaikanaan Suomen Lukiolaisten liiton piiritoiminnassa ja päässyt tutustumaan monenlaisiin ja -kokoisiin lukioihin Järvi-Suomen alueella. Omasta kotilukiosta Laitisella on paljon hyvää sanottavaa.

– Ensimmäisestä syksystä saakka Äänekosken lukiossa on tuntenut kuuluvansa porukkaan, ja opettajien, henkilökunnan ja opiskelijoiden välinen kulttuuri on ihanan rehti ja lämmin. Kyllä sitä jää kaipaamaan.

Seuraavana Eerika Laitisen ohjelmassa ovat yliopistojen pääsykokeet. Seitsemän ainetta kirjoittanut Laitinen on hakenut kevään yhteishaussa lukemaan yhteiskuntatieteitä ja kulttuurien tutkimusta Tampereelle, Kuopioon ja Jyväskylään.

– Alun perin minun ei ollut tarkoitus kirjoittaa noin montaa ainetta, mutta hakukohteiden tarkennuttua minun piti täydentää tutkintoani toisella reaaliaineella ja matematiikalla. Kirjoitettavien aineiden valinta voikin luoda monelle opiskelijalle paineita ensimmäisestä lukiovuodesta asti, kun ylioppilastutkintotodistuksen merkitys korkeakoulujen opiskelijavalintauudistuksen myötä on korostunut entisestään. Toivon, että pääsisin alalle, jossa voin konkreettisesti parantaa ihmisten elämää ja käyttää myös opiskelemiani kieliä, Laitinen kertoo urahaaveistaan.

Laitisella on kesän alussa kolmet etäpääsykokeet, jotka järjestetään perinteisestä tavasta poiketen netin välityksellä.

– Eipä sillä ole väliä, missä sen kokeen tekee, kunhan tekniikka toimii. Itä-Suomen yliopistossa jotkin kokeet oli jo jouduttu uusimaan teknisten ongelmien vuoksi, Laitinen pohtii.

Muutokset valintakokeisiin tulivat joidenkin hakijoiden mielestä turhan viime tipassa. Moni oli jo ehtinyt lukea perinteiseen kokeeseen, kun materiaalit ja koepäivät vaihtuivat.

– Minulla ononneksi vain yhdet ennakkomateriaalit luettavana. Nyt kokeet ovat kaksivaiheiset: ensin tehdään etäkoe ja sitten vielä haastattelu, jossa pääsee näyttämään miten on omaksunut kokeen asiat.

Mutta sitä ennen kuitenkin juhlitaan, vaikka sitten etänä.

– Positiivisesti kun miettii, niin tässä saa samalla kerralla kahdet juhlat, Eerika Laitinen nauraa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy