ÄKS

Koronanyrkki: Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alue on nyt kokonaisuudessaan kiihtymisvaiheessa – työpaikoilla oleville painotetaan maskin käytön tärkeyttä

22.03.2021 18:21

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä Koronanyrkki totesi tämänpäiväisessä kokouksessaan, että koko Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alue on nyt kiihtymisvaiheessa.

 

Kokouksessa tuotiin esille huoli siitä, että koronatilanne on alueella lähtenyt menemään huonompaan suuntaan. Jyväskylän ja Laukaan lisäksi yksittäisiä tartuntoja on levinnyt viime viikon aikana myös kuuteen pienempään kuntaan. Vaikka tilanne on alueella huonontunut, sairastuneiden altistustieto saadaan edelleen hyvin selvitettyä eikä sairaalakuormituskaan ole päässyt lisääntymään. Kokouksessa todettiin myös, että uusia suosituksia ja rajoituksia alueelle ei ole syytä tässä vaiheessa antaa, vaan ne pidetään nykyisellään.

Kokouksessa todettiin myös, että viime viikolla korona altistukset olivat KSSHP:n  alueella lisääntyneet myös työpaikoilla esimerkiksi rakennusalalla. Koronanyrkki vetoaakin nyt kaikkiin työpaikkoihin, joissa ollaan läsnä, että siellä käytettäisiin maskeja ja noudatettaisiin muita tarvittavia varotoimenpiteitä, koronavirustaudin leviämisen ehkäisemiseksi. Työpaikoilla olevia muistutetaan myös siitä, että pelkkä maski ei yksin suojaa COVID-19:ltä, vaan myös fyysisen etäisyyden pitämisestä ja käsihygieniasta on huolehdittava.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy