ÄKS

Koronaturvallisten ohjeiden noudattaminen on tärkeää, kun rajoituksia puretaan

04.02.2022 15:49

Rajoituksia puretaan ja niitä löysätään. Tämä ei tarkoita sitä, että korona olisi jo ohi.

 

– Vaikka rajoituksia höllennetään, se ei tarkoita sitä, että tauti olisi kokonaan voitettu. Nyt ei pidä alkaa tuudittautumaan liikaa tai elämään kuin pellossa, vaan koronaturvallisia ohjeita tulee noudattaa edelleen, muistutti kaupunginjohtaja Matti Tuononen Äänekosken koronajohtoryhmän kokouksessa tänään 4.2.2022.

– Myös tapahtumien järjestäjien pitää tehdä koronaturvallisuuteen liittyvät suunnitelmat ja valvoa, että niitä myös noudatetaan.

Rajoitukset vapautuvat

Kaikkia koronaturvallisia ohjeita tulee noudattaa edelleen: eli maskin käyttöä, yskimisohjeita, hyvää käsihygieniaa, turvavälejä ja ryhmien pitämistä erillään, eikä sairaana saa tulla töihin, kouluun tai päiväkotiin.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston on antanut uudet ohjeistuksensa ajalle 5.2.-18.2.2022. Sisätiloissa voidaan järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joissa kaikille osallistujille on osoitettu istumapaikat ja käytössä on enintään 75 prosenttia käytettävissä olevien istumapaikkojen määrästä. Lisäksi edelleen on voimassa 20.2.2022 asti ns. turvavälipäätös eli tartuntalain 58 d §:ään perustuva päätös tilojen terveysturvallisesta käytöstä.

Ulkotiloissa järjestettävissä tapahtumissa henkilömäärään perustuvia rajoituksia ei ole enää voimassa.

Uusien AVI:n määräysten myötä Äänekosken kaupungin tilojen yleisökapasiteetit ovat 5.2.2022 alkaen:

– Pankkari katsomot: 970 henkilöä

– Pankkari aitiot: 66 henkilöä

– Pankkari kahvio: 120 henkilöä

– Liikuntatalo katsomo: 750 henkilöä

– Suolahtisali: 220 henkilöä

– Valtuustosali: 150 henkilöä

Alkuviikosta Äänekosken kaupunki purki kaikkien ikäluokkien joukkue- ja kontaktilajien ottelu- ja kilpailutoimintaan sekä leiritoimintaan liittyvät rajoitukset.

Ikäihmisten, kehitysvammaisten ja mielenterveyspotilaiden päivätoiminta pyritään aloittamaan 14.2.2022 alkaen.

Myös ravintolarajoitukset hieman vapautuivat ja lähiviikkoina vapautuksia on luvattu lisää.

Tautimäärissä tasaantumista

Ylilääkäri Keijo Lukkarinen toteaa, että Äänekoskella edelleen tavataan runsaasti tartuntoja, mutta määrät ovat tasaantuneet.

– Myös terveydenhuollon kuormitus on vähentynyt, eikä osastolle tulevien määrä ole kasvanut. Äänekosken terveyskeskussairaalassa on ollut yksittäisiä koronapotilaita, mutta sielläkin nähdään vähenevä trendi. Terveyspalveluja on pystytty ylläpitämään, Lukkarinen sanoo.

Tällä viikolla tähän mennessä on ollut 79 koronatartuntaa ja viime viikkoina tapauksia on ollut noin sata.

Altistunut ja oireeton henkilö voi jatkaa normaalia elämää, mennä töihin, kouluun ja päiväkotiin, koronaturvallisia ohjeita noudattaen.

Rokotuksia on saatu annettua Äänekoskella hyvin ja peräti 60 prosenttia asukkaista on saanut jo kolmannen rokotteen. Rokotusten hajauttamista Sumiaisiin, Konginkankaalle ja Suolahteen jatketaan edelleen. Samoin 5-11-vuotiaien lasten rokotukset jatkuvat. Äänekoskella terveyspalvelut hoidetaan kokonaan rokotetun henkilöstön voimin, eikä uusi laki sote-henkilöstön pakollisista rokotuksista aiheuttanut täällä juuri toimenpiteitä.

Uusien ohjeistusten valossa myös kouluissa jatketaan koronaturvallisten ohjeiden noudattamista vielä toistaiseksi. Äänekosken lukion penkkarijuhla 17.2. rekka-ajeluineen sekä potkiaiset 16.2. voidaan järjestää koronaturvallisesti.

Äänekosken kaupungin etätyösuositus on voimassa 15.2.2022 asti niissä työtehtävissä, joissa etätyö on mahdollista. Koronajohtoryhmä linjaa etätyösuosituksen jatkosta ensi viikon kokouksessaan. Koronajohtoryhmä painotti, että myös kaupungin henkilöstön on edelleen tärkeää noudattaa koronaturvallisia ohjeita ja myös etäkokoukset ovat suositeltavia.

Vastaa

  1. Korona vai nälkäkuolema sanoo:

    Itse altistan itseni tarkoituksella jotta saan tehdä työtä. Sossun tuella kun ei elä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy