ÄKS

Koronavirus: Valmiuslaki rajoittaa tiistaista alkaen julkisia yli 10 hengen kokoontumisia – ravintolat odottavan AVI:n määräyksiä

16.03.2020 17:54
Valmiuslaki rajoittaa ihmisten normaalia arkea. Koiraa saa ulkoiluttaa, kaupassa voi käydä, mutta tarpeettomia kokoontumisia on vältettävä huhtikuun 13 päivään saakka. 

 

Hallitus voi rajoittaa ihmisten liikkumista jos se uhkaa henkeä ja terveyttä vakavan vaaran vuoksi. Koronavirus on vakava vaara riskiryhmille sekä ikäihmisille. Hallitus velvoittaa yli 70-vuotiaita pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan. Linjaus ei koske valtiojohtoa, kansanedustajia ja kunnallisia luottamushenkilöitä.

– Odotamme aluehallintoviraston määräyksiä aukioloaikojen suhteen, ja olemme antaneet työntekijöille jo viikonloppuna lomautusvaroituksen. Positiivista on, että yksi kolmesta vuokranantajastani soitti ja lupasi puolittaa vuokran. Mennään sen mukaan mitä laki antaa myöten, ja pidetään järki mukana, ja huolehditaan työntekijöistämme ja asiakkaistamme,  Pub Markuksen Jore Sohlman sanoo.

ÄKS seuraa tilannetta.

 

 

 

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy