Keski-Suomen käräjäoikeus päätti pistää lakipykälistä piittaamattoman 20-vuotiaan äänekoskelaismiehen miettimään tekosiaan kiven sisään. Mies sai ehdotonta vankeutta, vaikka tuoreimmat rikokset eivät olleet sen kummempia kuin autolla ajamista ilman ajokorttia.
Mies syyllistyi viime vuoden loka–marraskuussa yhteensä viiteen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Tavallisesti teoista selviäisi sakoilla, mutta miehen aiempi rikollisuus sai oikeuden päättämään, että mies on jo ansainnut ehdottoman vankeusrangaistuksen.
Samalla miehen muut tuoreet tuomiot – neljä kappaletta kymmenen kuukauden aikana niin Espoosta, Etelä-Pohjanmaalta, Pirkanmaalta kuin Keski-Suomesta – alensivat tuoreen vankeusrangaistuksen mittaa. Rangaistusta siis samalla kovennettiin ehdottomaksi, mutta yhteisvaikutuksen vuoksi alennettiin.
Mies sai lopulta 40 päivän linnatuomion. Kahdesti autonsa miehelle luovuttanut 19-vuotias äänekoskelaisnainen sai ajokorttirikkomuksesta 15 päiväsakkoa eli 90 euron laskun.
”vaikka tuoreimmat rikokset eivät olleet sen kummempia kuin autolla ajamista ilman ajokorttia.” Mikä ihmeen vähättely tässä on. Rikos on rikos ja tuollasesta välinpitämättömyydestä joutaakin vähäksi aikaa ihmisten ilmoilta