Keskiolubaari. Tällaiselle vuonna 1982 anniskeluoikeuden saaneelle ihan tuttu juttu, mutta nykypäivän nuorelle tuntematon paikka. Kävimme kulttikirjaan päätyneen, 27 vuotta sitten suljetun Pirtti-Baarin ovella.
Keskiolutbaarit ovat Äänekoskelta kadonneet. Niin on kadonnut monta muutakin asiaa, joita täällä oli ennen paljon kuin Mäki-Matteja konsanaan. M.A. Nummisen kulttimaineen saavuttanut 1980-luvun puolivälissä ilmestynyt kirja Baarien Mies on nostalgista luettavaa. Merkitykselliseksi meille kirjan tekee se, että yksi luku on kertoo Pirtti-Baarista.
Kirjan 132 baarista on säilynyt vain muutama, Numminen kertoo, että näissä muutamassa on täydet oikeudet. Hän luonnehtii kirjan päivitetyn version esipuheessa, että keski-olutbaari oli kansanmiehen viimeinen saarreke, jossa muuttuvan yhteiskunnan paine ei häirinnyt mielenrauhaa. On muuten hienosti sanottu!
– Alkoholikulttuuri muuttui Suomessa ja citykulttuuri tuli ja vei entiset asiat, kertoo M.A. Numminen ÄKSälle lähettämässään sähköpostissa.
KIRJAA varten Numminen kiersi 132 keskiolutbaaria ympäri Suomen. Baarien Mies -teokseen päätyi Mutapohjassa, Opistokadulla sijainnut Pirtti-Baari. Suolahti osoittautui Nummiselle virkistäväksi keitaaksi, sillä edellisenä päivänä Kangasnimellä oli joutunut käydä maaten suu kuivuudesta napsaen. Laukaassa oli keskioluen anniskelu kielletty ja tullessaan Suolahteen ”hän tunsi todellakin saapuneensa vapautetulle alueelle”.
– Pirtti-Baari on pieni, kapea ja ahdas. Sen yksi seinä on sinapinkeltainen, muut ovat vihreitä. Vihreiksi niin ikään on maalattu pirttikalusteiset penkit ja pöydät. Seinillä on tauluina virvoitusjuomapullojen kohokuvia sekä Lapinkullan mainos. Yhdellä seinällä on insuliittilevy, joka on täynnä eri puolilta maailmaa lähetettyjä kortteja, kirjassa kerrotaan.
TOTTA. Muistan vihreät pöydät, korttiseinän ja ennen muuta flipperin. Sitä ennätti pelata yhden pelin verran Telakkakadun koulun pihasta karatulla välitunnilla. Lysti maksoi markan ja pajatsoon saattoi ohi kulkiessa hujahtaa 50 penniä. Muistan sankan tupakansavun ja tuntuu kuin haju ja sakea tunnelma palautuisi tajuntaan jostain takaraivon uumenista tätä kirjoittaessa.
MONI MUISTAA Pirtti-Baarin nimellä Taipale-Baari, vaan kuka muistaa millä nimellä baari on Suolahteen syntynyt? Vuonna 1957 baari aloitti Top-Baarin nimellä, Topi Järvenpään luotsaamana. Top-Baarissa käytiin vuoden päivät, kunnes Elma ja Aarne Kaijalainen ostivat liiketoiminnan ja muuttivat nimen Taipale-Baariksi. Paikkoja baarissa oli 25.
– Taipale-Baari nimi tuli isän sotahommista Karjalankannaksen Taipaleenjoella, jossa isälläni oli kolme autoa kuljetuskalustona. Siellä se isä könys sodassa veljiensä kanssa neljä-viisi vuotta, Jouko Kaijalainen kertoo.
Vakioasiakkaat koostuivat Mutapohjan alueen asukkaista. Myös Suolahden nuoriso sekä Keski-Suomen Opiston opiskelijat kävivät viettämässä aikaa baarin suojissa.
– Suolahdessa paini oli ykkössijalla, ja se baaritouhukin oli semmoista voimannäyttöä. Tulin portsariksi ja lehdessäkin minua mainostettiin maakunnan kovimpana portsarina, ja tottahan se saattoi ollakin, sillä vuonna 1963 olin Suomen kolmanneksi kovin painija, Kaijalainen kertoo.
Eräs tapahtuma naurattaa vieläkin: kovana painijana tunnettu asiakas äityi käyttämään voimaansa niin, että poliisit oli kutsuttava paikalle.
– Isä soitti poliisit, ja partio tuli paikalle. Niin siinä kävi, että tämä painija uitti molemmat poliisit tuossa kuralätäkössä, Kaijalainen sanoo, ja osoittaa tielle päin. Sitten rohkenin sanoa, että ei täällä enää poliisia tarvita, vaan minä alan hoitelemaan portsarin hommia. Ikää ei minulla ollut hädin tuskin 18.
ELMA KAIJALAINEN valmisti baarissaan lounasruoan lisäksi myös munkkeja. Syömämiehiä kävi Repolan tehtaalta saakka.
– Äiti pani munkkitaikinan nousemaan aamulla kuudelta. Työpäivä päättyi iltayhdeksältä.
Ensi alkuun baarissa sai nauttia vain pilsneriä eli mietoa mallasjuomaa. Keskiolutta päästiin anniskelemaan vasta vuonna 1969. Tuolloin Suomeen perustettiin lähes kolmetuhatta uutta keskiolutravintolaa.
– Isäni ajoi 16 vuotta viinaa Tampereelta Keski-Suomeen. Serkkuni Antero Kaijalainen pääsi maistajaksi hotelleihin ja päätyi myöhemmin Alkon varajohtajaksi. Se oli ihme mies, ja oli säätämässä lakia, että olutta sai tämmösessäkin putiikissa myydä ja nauttia, Jouko Kaijalainen muistelee.
VUONNA 1978 nimi muuttui Pirtti-Baariksi, jossa nuoriso tapasi käydä ottamassa vauhtia illan rientoihin.
– Baari oli ihan täynnä viikonloppuisin, tätä voisi kutsua entiseksi menopaikaksi.
Kaijalainen piti vaimonsa Raijan kanssa baaria vuosina 1971-1973. Sittemmin baaria piti Martti Turunen, joka vaihtoi nimen Pirtti-Baariksi. Toiminta loppui Pirtti-Baarin nimellä vuonna 1990.
– Martti oli toimelias ja osasi miellyttää asiakkaita, Kaijalainen sanoo.
SUOLAHDESSA oli myös Keitele-, Suo- ja Paulan-baari ja jokaisessa sama sabluuna: flipperi, fortuna, pajatso, levyautomaatti, kaljaa, kahvia, munkkeja ja ne omat kanta-asiakkaansa. Hieman vanhempi väki muistaa myös Matka-Baarin ja Vilenin-Baarin.
Onko sinulla kuvia tai muisteluita Äänekosken baareista? Kerro niistä meille osoitteeseen toimitus@aksa.fi
Jouko Kaijalainen ja tuttu ovi. Kaijalainen toimi Pirtti-Baarissa portsarina usean vuoden ajan.
Olikos vielä Mäki-Baari?
Mäki-Baari sijaitsi 1960-luvulla yhteiskoulun alapuolella, Keiteleentiellä, entisen Santalahden kaupan tiloissa. Sinne livahdettiin usein välitunneilla ja koulun jälkeen. Koulupäivän jälkeen opettajat tekivät sinne ”ratsioita”. Omistaja Lempi (laukaalainen?) huusi baariin keittiöstä ”opehälytyksen”, nähtyään ratsian lähestyvän baaria. Kaikki tupakoijat ehtivät sammuttaa sätkänsä. Niin tupakkapoliisit saivat tyytyä savun täyttämän baarin viattoman näköiseen joukkoon.
Legendaarinen Lempi saattoi tyhjentää iltaisin nuorten äänekkääksi äityneen baarin kokonaan. Sen jälkeen hän päästi porukan sisään, valikoiden rauhallisimmat asiakkaat oven raosta.
Jukeboksi oli valitettavasti tangopainotteinen. Beatlesit, Rollarit a Animalsit ja Hippyhippysaket löytyi Keitele-baarista.
Kun äitini Elma Kaijalainen aloitti baarin pidon, sen nimi muutettiin Taipale-Baariksi. Olin lapsena siellä äidin apuna ja baarin keittiössä perheemme söi. Joka aamu äiti paistoi tuoreet munkit. Mm. Telakkakadun poikien jumppaope Elomaa pani ryhmän liikkumaan ja tuli itse tuoreelle munkkikahville.
Iltaisin autoimme äitiä mm. kassan laskemisella ja tiskaamisella. Äiti joka ilta pesi lattiat. Alkuvaiheessa oli puuhella ja juomia säilytettiin pihan perällä kylmässä kellarissa, mistä niitä juostiin hakemaan. Myöhemmin tuli sähköhella ja jääkaapit.
Kun saatiin olutoikeudet ja tarjoiltiin pöytiin, niin minun alaikäisenä piti hakea äitini tai siskon olutta myymään.
Ainoa perheemme radio oli baarissa ja siinä oli myös levysoitin. Sisareni hankki uutuuslevyjä ja teki niistä listaa. AsiKkaiden toivoman levyn soitto maksoi 20penniä. Monesti minä urheilusta kiinnostuneena kuunteli urheilukilpailuja tiskin alla. Myöhemmin tuli RAY:n levysoitin.
Baarissa oli tupakansavua, tuuletin ei vetänyt riittävästi. Jotkut asiakkaat toivat omia vahvempia juomia ja piilottivat puollon Wc:n pönttöön ja jatkuvasti kävivät Wc:ssä. Myös naapurin poika kävi usein baarin wc:ssä kun heillä oli kotona oli ulkohuussi. Isäni Aarne Kaijalainen vei mielellään sementtivalimon asiakkaat baariin tupakille, kahville ja jutteli näiden kanssa.
Baariin isäni tilasi eripuolueiden lehtiä asiakkaiden luettaviksi.
Kansanopistolta kävi nuorisoa ja myöhemminkin toveripäivien yhteydessä kävivät äitiäni tervehtimessä. Baarissa kävi Mutapohjan nuorisoa vakituisesti. Näiden nuorten iloja ja suruja jaettiin baarissa. Välillä innostuivat nuoret ilkivaltaa tekemään ja tappeluitakin syntyi. Isällä oli auktoriteettiasema ja häntä nuoret tottelivat.
Joskus tuli yllättäen linja-autollinen ruokailijoita, silloin oli kettiössä kiirettä.
Leivonnaisia tilattiin myös leipomoista ja jäätelö Jyväskylän Valikolta, josta se tuli linja-autovuorolla Opiston risteyteen, missä sitä piti olla vastaanottamassa.
Yksi laskujenmaksu pankkimme oli Äänekosken viiskylmassa. Minä sain suoraan oppikoulun jälkeen käydä linja-autolla maksamassa. Koululaukussani oli koko koulupäivän isohko rahasumma laskujen maksua varten. En kertonut tästä kenellekkään, joskus kolikkorahat saattoivat kolista.