ÄKS

Koskikeskuksen joulumyyjäisissä vielä muutama pöytä vapaana – mukana myös yhteislaulua sekä jouluista haitarin soittoa

12.12.2022 09:00
Koskikeskuksen joulumyyjäiset 17.12. klo 10-14.

Koskikeskuksen joulumyyjäisiä vietetään lauantaina 17.12. Mukaan on jo tässä vaiheessa ilmoittautunut 24 myyjää, joten muutama – vieläpä ilmainen – pöytäpaikka on vielä vapaana. 

 

Myyjäisiin on tulossa äänekoskelaisia sekä lähiympäristön leipomuksia, lähituotteita sekä iki-ihania kädentaitajien töitä. 

– Villasukkia ja lapasia ei tarvitse lähteä metsästämään kaukaa, sillä lämmittävän paketin saa ihan tästä läheltä, Timo Niskanen vinkkaa. 

Omia joulukiireitä voi käydä oikaisemassa ostamalla valmiiksi tehtyjä joulun herkkuja, joissa on kotiuunin leima sekä tuoksu. 

– Voin jo nyt sanoa, että tarjolla on herkkua on monenlaista, Niskanen sanoo. 

Koskikeskuksen joulumyyjäiset paikkaavat mukavasti perinteisten naistenmessujen jättämää aukkoa. 

– Ollaan tosi iloisia, että saadaan järjestää myyjäiset kaikelle kansalle. Minusta tämä ajankohtakin on oikein sopiva, sillä lauantaista on enää lyhyt matka jouluun. 

Joulumyyjäisiä tahdittamaan tulee Ala-Keiteleen musiikkiopiston harmonikkakerho Silja Makkosen johdolla. 

– Mukana on 23 soittajaa ja he esiintyvät aina tasatunnein, kello 11,12 ja 13. Soitannon jälkeen on mahdollisuus mennä Koskikeskuksen yläkertaan, jossa pääsee itse ääneen, kun harmonikat säestävät jouluisia yhteislauluhetkiä, Timo Niskanen iloitsee. 

Koskikeskuksen joulumyyjäiset 17.12. klo 10-14

myyntipöytävarukset numeroon 040 548 4940

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy