Yhtä ja toista näkyvää tapahtuu, niin sisällä kuin ulkonakin, Koskikeskuksessa nimittäin.
Koskikeskuksen ulkoasua on kohennettu maalaamalla ovi- ja ikkunanpielet sekä pylväät harmaanruskealla sävyllä. Ravintolasta ja rakennuksen nimestä kertovat kyltit on asennettu jo pari viikkoa aiemmin. Perjantaina seinälle viritettiin neljä kertaa kolmemetrinen led-taulu, joka loistaa komeasti ja kertoo mitä talossa tapahtuu.
– Koskikeskuksen yrittäjät voivat ilmoittaa tarjouksistaan tai tapahtumistaan, sanotaanko nyt näin että näkyvästi, Niskasen kauppias Timo Niskanen sanoo.
Niskasen muutto on jo alkanut. Urheiluseurat ovat lähteneet talkoisiin mukaan saadakseen pelimerkkejä toimintansa pyörittämiseen. Torstai-iltana rullakot rämisivät katukivetyksellä, kun tavara siirtyi paikasta a paikkaan b.
– Torstaina muuttoapuna oli Huiman -03 junnut vanhempineen. Täällä on kaikenlaista tekemistä tavaroiden rahtauksen lisäksi, Miina Niskanen kertoo ja esittelee upouusia tuotteita jotka ovat jo rekillä roikkumassa.
Katse kiinnittyy hauskaan yksityiskohtaan. Koskikeskuksen lipan päällä kasvaa yksinäinen auringonkukka.
– Kyllä piti hieraista silmiä ja käydä katsomassa kuinka se sinne on pompannut. Olisiko lintu kuljettanut nokassaan siemenen, ja siitä on noin komea kukka itänyt. Ehkä tämä on enteellinen juttu. Koskikeskus puhkeaa kukkaan ja uuteen kukoistukseen, Timo nauraa.

Suuri ledtaulu välkehtii Koskikeskuksen seinällä, Kauppakadun paraatipaikalla.

Muutto on alkanut! Huiman -03 junnujen iskät raijasivat tavaraa vauhdikkaasti uusiin tiloihin.

Vielä vähän aikaa on avaraa, Miina Niskanen sanoo.

Kodinkone- ja elektroniikkapuoli on sisustukseltaan viimeistä huutoa.