ÄKS

Kotihoito: Menumat-ateriapalvelu yli kymmenen kilometrin päässä asuville

27.05.2014 17:30 (muokattu 27.05.2014 19:14)
Asiakas saa valita Menumatin ruokalistalta mieleisiään aterioita. Ateriat ovat pakkasessa, jonka päällä olevassa uunissa ne lämmitetään. Laite myös ohjeistaa käyttäjäänsä.
Äänekosken perusturvalautakunta päätti kotiateriapalvelu Menumatin pilottiprojektin aloittamisesta vuosi sitten. Nyt Menumatista toivotaan helpostusta haja-asutusalueiden ruokahuoltoon.

 

Perinteisesti kotihoidon ateriat toimitetaan joko perusturvan autoilla tai sovituilla taksille. Erityisesti Sumiaisiin kuljetettavat ruoat ehtivät mittausten mukaan kylmetä liikaa ennen asiakkaan pöytään pääsyä.

Kotimaisen Menumatin pilottijakso alkoi Sumiaisista syyskuussa 2013, ja nyt sitä ollaan laajentamassa kattamaan kaikki yli kymmenen kilometrin päässä asuvat kotihoidon asiakkaat. Menumatin käyttöönotto on kuitenkin täysin vapaaehtoista.

MENUMATISTA TOIVOTAAN vaihtoehtoa kotiinkuljetetukselle, jonka tarpeen odotetaan kasvavan nykyisestä tulevaisuudessa. Menumat-palvelussa asiakkaille toimitetaan vuokralaite kotiin ja täytetään se kahden viikon välein. Asiakas saa päättää, mitä ruokaa hän milloinkin syö.

Yksi Menumatin ateria maksaa alle kuusi euroa, kun kotiin tuotuna annos maksaa lähes kahdeksan euroa. Lisäksi säästöä tulee kuljetuskustannuksissa.

ASIAKKAILLE SUORITETTIIN tyytyväisyyskysely viime vuoden joulukuussa ja tänä keväänä huhtikuun aikana. Kyselyissä asiakkaat arvostelivat Menumatin palveluita sekä vertasivat niitä kotiinkuljetuksen vaihtoehtoon. Pääosin palautteiden arvosanat olivat joko hyviä tai erittäin hyviä.

Valitusta tuli Sumiaisista, jossa pitkä sähkökatko oli haitannut Menumatin käyttöä.

Menumatin kokeilua jatketaan vuoden 2014 loppuun asti.

Lisää aiheesta:

27.3.2014 Ylistys elämälle ja ikääntymiselle – kaupunki järjesti juhlat 75-vuotiaille

16.10.2013 ÄKS 68: Ruokaa automaatista – olkaa hyvät!

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy