ÄKS

Koululaisille suunnattu maksuton laskettelukerho alkaa Äänemäessä

27.01.2021 10:54 (muokattu 27.01.2021 11:01)
Näyttää siltä , että mutkamäkeen päästään jo ihan pian. Arkistokuva.

Äänekoskella alkavat ja ovat alkaneet ”Suomen-mallin” mukaiset ilmaiset koulujen kerhot lapsille ja nuorille. Perjantaina alkaa kaikille ala- ja yläkoululaisille suunnattu lakskettelukerho Äänemäessä. 

 

– Äänekoskella ollaan saatu hyvä varaslähtö Suomen-mallin pilotointiin, sillä kaikkialla Suomessa ei koulujen kerhoja voida tällä hetkellä järjestää. Urheiluseuran näkökulmasta yhteistyö on toiminut jo nyt erinomaisesti, Äänekosken Urheilijoiden toiminnanjohtaja Henna Salonvaara iloitsee.

Laskettelukerho alkaa perjantaina 29.1. Kerho on suunnattu kaikille Ääneseudun ala- ja yläkoululaisille.

– Tarjolla kehojen laskijoille on myös välipalaa makkaranpaiston muodossa, Salonvaara vinkkaa.

Kerhossa saa opetusta laskettelun saloihin, mutta toki voi myös lasketellä vapaasti joko suksilla tai laudalla. Ohjaajina toimivat koulutetut hiihdonopettajat. Kerho on täysin maksuton, etkä tarvitse omia välineitä.

– Uskoisin, että vastaavanlainen täysin veloitukseton ja ohjausta sisältävä laskettelukerho on jopa Suomen tasolla poikkeuksellinen, sillä tähän mennessä olen löytänyt vain yhden vastaavanlaisen toteutuksen Vimpelistä ja se oli ainoastaan yläkouluikäisille, Salonvaara kertoo.

Äänemäen laskettelukerho perjantaisin Äänemäessä klo 13.15-17.15, ilmoittautuminen peda.nettiin. 

Äänekosken koulujen kerhotoiminta toteutetaan Opetushallituksen vuosittain myöntämän valtionavustuksen turvin, ja se on ilmaista toimintaa lapsille ja nuorille. Lapset ovat vakuutettu koulun puolesta kerhojen aikana. Kerhotoiminnan tarkoituksena on tarjota maksuton harrastusmahdollisuus kaikille Äänekosken koulujen oppilaille. Tavoitteena on lasten hyvinvoinnin lisääminen mieluisan harrastuksen kautta.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy