Koulunmäen koulun C-rakennuksen aikakapseli sisältää oppilaiden terveisiä 50 vuoden päähän, 1,15 euroa, kaupungin jojo, sanomalehtiä sekä kaupunginjohtajan luotsaaman bändin, Vanhaa Roinaa, cd-levy.
Aikakapselin valutilaisuus avattiin juhlallisesti Ala-Keiteleen musiikkiopiston puhallinorkesterin tahtiin. Puheen piti yhteisnäiskoulun rehtori Mauri Kangaskesti. Laastia aikakapselin päälle kävi laittamassa kaupunginjohtajan lisäksi urakoitsijan edustaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Kiiskinen, tekninen johtaja Tommi Rautjärvi, Ala-Keiteleen musiikkiopiston rehtori Sari Savolainen, talousjohtaja Tapani Hämäläinen sekä hallintojohtaja Aleksi Heikkilä. Myös oppilaat, Samu Rantaniva, Elsa Dahl. Miila Brandt, osallistuivat muuraustalkoisiin kauhallisen verran.
Aikakapseli avataan 50 vuoden päästä.
– Ehkäpä te oppilaat ovat paikalla silloin, kun se otetaan esille, Rautjärvi sanoo ja heitti ilmoille toiveen, että aikakapseli pitää, ja sinne laitetut esineet ja viestit ovat vuosikymmenten jälkeen sitten luettavissa ja tutkittavissa.
Rakennukseen tulee koulutiloijen lisäksi nuorisotilat sekä Ala-Keiteleen musiikkiopistolle omat tilansa. Rautjärvi kertoi, että 21 miljoonan euron arvoinen rakennustyömaa on aikataulussa. Uusi koulu valmistuu vuonna 2025, ja rakennuttajana toimii WSP Finland. Koulunmäen C-rakennus on Äänekosken ensimmäinen kohde, jolle haetaan rakennustiedon ympäristöluokitusta.
– Ja hyvin on mennyt, Rautjärvi kiitteli.
Aikakapseliin sujautettiin myös muurauskirja, jonka luki Mikko Honkonen. Muurauskirja kertoo päivän polttavat asiat, kuten sen, että Sauli Niinistö toimii Suomen presidenttinä Matti Tuonosen ollessa Äänekosken kaupunginjohtaja.
– On hienoa, että kaupungissa sijoitetaan lapsiin ja nuroriin ja heidän tulevaisuuteensa. Rakennus on malliesimerkki modernista koulurakentamisesta. Rakennuksessa on panostettu ekologisuuteen, kierrätykseen sekä uusimpaan tekniikkaan ja energian säästöön. Lisäksi kohteen monikäyttöisyys on tärkeässä roolissa,
Muurauskirjan kirjoittamiseen käytettiin ajan hengen mukaisesti osin tekoälyä:
– Tämä tilaisuus ei ainoastaan merkitse uuden rakennuksen alkua, vaan se on myös symboli yhteisöllemme yhteistyöstä, sitoutumisesta ja tulevaisuuden toiveista. Tänään, kun peruskivi asetetaan, haluamme kätkeä aikakapseliin esineitä ja viestejä, jotka kertovat ajastamme ja toiveistamme tulevaisuutta kohtaan. Toivomme, että nämä esineet ja viestit välittävät teille yhteisömme henkeä ja antavat teille kuvan siitä, millainen elämä oli tässä ajassa. Kun tämä kirje avataan, toivomme, että olette löytäneet sen ajassa, jossa Äänekoski ja sen asukkaat voivat hyvin ja meidän tekemämme päätökset ovat osoittautuneet onnistuneiksi.