Keski-Suomen Opiston puutalon komeassa jugendsalissa on todistuksen saatua niiata niksautettu ja kumarrettu kantapäät yhdessä tuhansia kertoja. Opiston oven avatessaan on saanut mojovia oppeja työhön, jatko-opintoihin ja elämään, eikä yleissivistykseltäkään ole vältytty. Opisto on antanut myös paljon muuta: on opittu seisomaan omilla jaloillaan, on löydetty puoliso, saatu valmiuksia tulevaisuuteen, hölmöilty, solmittu ikuisia ystävyyssuhteita ja talletettu sydämeen rakkaita muistoja. Keräsimme talteen muistoista muutaman. Kerro omasi osoitteeseen toimitus@aksa.fi
–Olen ollut perustamassa Suomen ensimmäistä Walkers-yökahvilaa ja olin ollut siellä jo muutaman vuoden vapaaehtoisena ennen Suolahtea, joten Keski-Suomen Opisto oli lähinnä ”täydentävä” opinahjo. Kivaa oli, vaikka sainkin sieltä kuukauden potkut pilven polton takia, enkä sieltä sitten loppujen lopuksi edes valmistunut. Mutta kivaa oli!
Wallu Valpio
opistolainen vuosina 1996-1997
mediapersoona
Wallu Valpio
–Keski-Suomen Opisto oli nuoruuteni kulttuurikaste 1970-luvun lopussa. Savolaisen kirkonkylän kummajainen löysi Opistolla samanhenkisiä hörhöjä, joille elämän tarkoitus oli vääntää yökaudet teatteria ja tanhuja. KSO oli ensimmäinen irtiotto kotoa turvallisessa täysihoidossa. Kirppuvuori ja Suojärvi ovat todistaneet monen nuoren kasvua, kiitos kolmesta rikkaasta vuodesta!
Tarja Närhi
opistolainen vuosina 1978-1981
Yle, Levylautakunta
–Opistolta saadulla koulutuksella oli hyvin suuri merkitys. Se ohjasi tieni lastensuojelutyöhön, jota pidän elämäni korkeakouluna. Sain Opistolla myös monta tarpeellista taitoa, esimerkiksi kirjanpitotaitoa. Tarvitsen sitä tänäkin päivänä toimiessani tanssiryhmäni taiteellisena johtajana. Opetuksen lisäksi tärkeää oli myös yhteisöllisyys, asuin oppilasasunnossa jossa saatoin tutustua lähemmin erilaisista taustoista tuleviin ikätovereihin. Onnittelen ja kiitän 120-vuotiasta. Toivotan runsaasti vireitä elinvuosia!
Alpo Aaltokoski
opistolainen vuosina 1979-1982
Alpo Aaltokoski
tanssitaiteilija, koreografi
–KSO oli hieno juttu. Talvella pelattiin jalkapalloa parkkipaikalla. Juutilaisen Pasin kanssa tehtiin lopputyö vodkan voimalla Espoon nuorisoasemasta, jossa en ikinä käynyt. Alpo Aaltokoski veti musiikkiliikuntaa. Muistan kun teimme luonneanalyysit toisistamme. Tarja Närhi oli edellisellä vuosikurssilla, mutta hyviksi tutuiksi tultiin. Aamut alkoivat kämppikseni, myöhemmin opiston opettajaksi päätyneen, Kaasisen Karin kanssa, jos emme nukkuneet pommiin, Hassisen Koneen Rappiolla biisillä. Kun John Lennon kuoli niin pidettiin tunnelmallinen muistotilaisuus. Upeat olivat vuodet 1980-1982. Täynnä elämää, ystävyyttä ja luovaa hulluutta.
Eero Peltonen
opistolainen vuosina 1980-1982
Sibelius Akatemia
–Kävin ensin vuoden yleislinjaa ja opin seisomaan omilla jaloillani. Seuraavat kaksi vuotta sain opiskella haaveeni nuorisotyötä. Opistolla sai itsenäistyä ja näytellä, opettelin jopa tanhuamaan. Jälkeenpäin ajatellen esiintymiskokemukset tukivat halua tehdä teatteria. Sain opistolta pohjat taiteen ja teatterin tekemiseen ja myös luovaan, lapsekkaaseen hulluuteen. Opisto oli maailma, joka sijaitsi Suolahdessa.
Olli Mononen
opistolainen vuosina 1979-1982
YLE, Pikku Kakkonen
Muistoni ovat opetussuunnitelman ulkopuolisissa asioissa. Pirttipaari antimineen, Postipekka ja hauskat tyypit Suolahdessa ja Äänekoskella. Totta kai myös koripallo niin SU kuin Huima. Teatteriryhmä Siunattu Tila ja Selibaatin Lapsien keikat Lekkerissä. Pellonpään Matin ja Piskosen Paavon vierailu KSO:n kulttuuripäivillä sekä Mauri Antero Numminen, josta sain hienon ystävän. Kierrettiin ovelta ovelle keräämässä pulloja, jotka ”naapuri” oli koteihin jättänyt. Niitä sitten Lehtosen Palille palautettiin. Luokkaretki Berliiniin jäi mieleen siitäkin syystä, että osallistuttiin rekvisiittana Kaurimäen Mikan Helsinki Napoli -elokuvaan. Konkreettinen muisto on tallessa valokuvien lisäksi: Hilpisen Kapi lahjoitti CopaMundialit, jotka vieläkin pistän jalkaani, kun pelaan futista. Sisäpiirimuistot Tennan muotinäytöksestä on oma lukunsa, eikä ne typeryydessään isolle yleisölle aukenisi. Tärkein on tietysti ystävät jotka jäivät vaikka opisto loppuikin.
Timo Virolainen
koordinaattori
Keski-Pohjanmaan urheiluakatemia
Jukka Vehkala pusuttelee opistokultaansa Tiina Oksanen-Vehkalaa
–Mieleenpainuvin muisto, joka Opistolta mukaan lähti on ennenkaikkea oma aviomies. Vuoden opiskeluajan muistoihin liittyy pääosin hauskanpitoa, kun siihen mahdollisuus oli. Opistolla oli aivan mahtava meininki! Opiskelutovereista löytyi myös paljon nykyäänkin läheisimpiä ystäviä.
Tiina Oksanen-Vehkala
Opistolainen vuosina 1988- 1989
Näyttelijä
–Ykkösenä mielessä Opistoajoista on luonnollisesti aviovaimo. Muita keskeisimpiä asioita ovat monet erilaiset musiikkikokoonpanot joita ehti kolmen vuoden opistoaikaan olemaan. Heitettiin hirveästi keikkaa tee-se-itse-meiningillä. Keikoista maininnanarvoinen on edesmenneen Pirttibaarin keikka. Asiakaspaikkoja pirtissä oli kaksitoista, mutta jo pelkästään soittajia oli yli kaksikymmentä. MakkaraRock sai myös alkunsa meidän käsistämme ja on jatkunut siitä lähtien.
Jukka Vehkala
Opistolainen vuosina 1986-1990
Muusikko
25 vuotta sitten purettu Berliinin muuri täytti tuolloin 25 vuotta. Presidenttinä istui Koivisto, Metallica julkaisi Master of Puppets levyn, telkkarista jännitettiin Mikkelin panttivankidraamaa ja minä astelin Keski-Suomen Opistolle. Vuosi oli 1986.
Se oli hetki joka pysäytti ja räjäytti, jos ei tajuntaa niin silmät auki, ja avasi uuden vaiheen elämälle. Se oli hetki jolloin suolahtelaisena tajusi, että Suolahden sisällä on muhkean kuusiaidan takana osavaltio nimeltä Opisto
Opistolaiset sekoittuivat kaupunkikuvaan kantasuolahtelaisten sekaan luontevasti. Sormella ei voinut siirtolaisia osoittaa, jotta kuka on opistolainen, kuka suojarinteellä tai beeskillä työtä tekevä. Eikä ollut mitään syytä osoittaakaan. Kadulla oli vilinää, Lekkeriin jonotettiin, aurinko paistoi ja linnut lauloi.
Opiskelijoita oli paljon: kodinhoitajaksi valmistuvia, yleislinjaa tallaavia ja sitten se villi porukka eli nuorisotyöopiskelijat. Vaikka sakki oli kaikenkarvaista, niin yksi asia tuli selväksi taloon kirjauduttua: Opistolla ollaan yhtä suurta perhettä. Ystäväpiiri uudistui kertaheitolla.
Puutalon tunnelma, talon tarjoama aivan järjettömän hyvä ruoka, internaattielämän ilot ja surut, bileet ja pysähtyneet hetket. Venähtäneet illat ja väsyneet aamut. Yhtä kaikki, talo tuotti rautaisia ammattilaisia jotka saivat todistuksen lisäksi ikuisia ystäviä ja rakkaita muistoja. Tutkintopaperi kourassa sai tehdä ammattia vastaavaa työtä.
28 vuotta myöhemmin mieli on haikean surullinen. Ensin lähti kuusiaita, ja näyttää siltä, että opisto sen mukana. Kävi miten kävi, Opiston legenda elää, tuhansissa tarinoissa.
Onnittelujen lisäksi satakakskymppinen tarvitsee onnenpotkun.
Marjo Steffansson
opistolainen vuosina 1986-1988
ÄKSän toimituspäällikkö
