ÄKS

KSSHP muistuttaa: koronavirustilanteen ollessa rauhallinen kannattaa kutsun saadessaan tulla leikkaukseen

26.05.2020 19:47
Koronavirusepidemian rauhoituttua Keski-Suomen ja naapurimaakuntien alueella Keski-Suomen keskussairaalan toimintaa on voitu palauttaa normaaliin esimerkiksi leikkausten osalta. 

Keski-Suomessa on todettu toukokuun aikana vain muutamia uusia tartuntatapauksia eikä Keski-Suomen keskussairaalassa ole COVID-19-potilaita hoidettavana. Lisäksi kaikki määrätyt koronakaranteenit ovat nyt päättyneet. Tämän johdosta koronavirustartunnan mahdollisuus sairaalassa on käytännössä olematon. 

– Koronatilanne saattaa toki muuttua kesän edetessä, mutta juuri nyt on hyvä hetki tulla toimenpiteeseen. Niin sanotut kiireettömätkin hoidot on syytä viedä läpi elämänlaadun säilyttämiseksi tai parantamiseksi ja taudin vaikeutumisen estämiseksi, muistuttaa KSSHP:n operatiivisen palvelualueen palvelujohtaja Jyrki Jalkanen.

Edelleen potilaille suositellaan sosiaalisista kontakteista pidättäytymistä parin viikon ajan ennen suunniteltua toimenpidettä, mutta esimerkiksi sairaslomaa töistä ei tästä syystä kirjoiteta edeltävästi. Leikkaukseen tullessa ei saa olla hengitystieinfektion oireita, kuten ei normaaliaikanakaan.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy