ÄKS

KSSHP:n alueella korona leviää nyt erityisesti alle 12-vuotiaiden lasten ja muiden rokottamattomien keskuudessa – tartunnat saadaan pääosin perheiden sisältä

22.11.2021 14:42 (muokattu 23.11.2021 11:44)

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä (ns. Koronanyrkki) ei määritellyt KSSHP:n aluetta edelleenkään leviämisalueeksi siitäkään huolimatta, että koronatartuntojen määrä on viime viikkoina noussut myös KSSHP:n alueella.

 

Päätöstä perusteltiin sillä, että tällä hetkellä koronatartunnat leviävät erityisesti perheen sisällä, eivätkä esimerkiksi kouluissa, lasten harrastuksissa tai ravintoloissa. Kokouksessa todettiin että sairaalakuormittavuus ei edelleenkään ole suurta ja jäljitystyö toimii hyvin. Myöskään joukkoaltistumisia ei ole KSSHP:n alueella ilmennyt.

Viime viikolla kaikista tartunnoista perhetartuntoja oli 47 prosenttia ja perheissä tartunnan saaneista merkittävä osa oli alle 12 -vuotiaita lapsia, jotka eivät kuulu rokotusohjelman piiriin. Myös rokottamattomien tai puutteellisen rokotesuojan saaneiden aikuisten ryhmässä koronatartuntojen määrä oli kasvussa. Myös kahdesti rokotettuja henkilöitä on sairastunut koronaan, mutta heidän tauti on yleensä lieväoireinen. Iäkkäillä ja riskiryhmiin kuuluvilla on myös mahdollisuus saada vakava tauti kahdesta koronarokotteesta huolimatta.

Koronanyrkki haluaakin muistuttaa kansalaisia siitä, että koronarokote ei täysin suojaa kansalaisia tartunnalta, mutta rokote suojaa ottajiaan vakavalta tartunnalta. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella vähintään 2 rokotetta on saanut vähintään 80 prosenttia alueen asukkaista, vaikka KSSHP:n alueen luvut eivät näykkään ajantasaisina THL:n tilastossa. Alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä kehottaa kaikkia yli 60 -vuotiaita ja riskiryhmiin kuuluvia ottamaan kolmannen koronarokotteen heti, kun se oman kunnan alueella on mahdollista.

Jotta taudin leviämistä voisi estää yksilötasolla, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen tartuntatautien johtoryhmä suosittelee kaikkia huolehtimaan henkilökohtaisista turvatoimista; kuten hyvästä käsihygieniasta, maskin käytöstä, turvaetäisyyksistä ja ruuhkaisten paikkojen välttämistä.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy