ÄKS

KSSHP:n Koronanyrkki: Jyväskylä edelleen leviämisvaiheessa, muut KSSHP:n alueelle kuuluvat kunnat ovat edelleen kiihtymisvaiheessa

08.02.2021 18:03

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin vetämä ”Alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä” ns. Koronanyrkki, totesi tämä päiväisessä kokouksessaan, että Jyväskylä on edelleen koronan suhteen leviämisvaiheessa ja muut sairaanhoitopiirin alueen kunnat kiihtymisvaiheessa.

 

Jyväskylässä tilanne on ollut viimeisen viikon aikana edelleen vaikea, joskin yläkoululaisten keskuudessa koronatartuntoja on saatu hillittyä, kun yläkoululaiset kävivät viime viikolla etäkoulua ja harrastusmahdollisuuksia rajoitettiin.  Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella olevien muiden kuntien osalta todettiin, että tartuntojen määrä on lisääntynyt Jyväskylän lähikunnissa ja ne liittyvät suurimmaksi osaksi tunnettuihin Jyväskylässä aiemmin todettuihin tartuntaketjuihin.

Kokouksessa todettiin myös, että huomisesta alkaen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on jatkanut kokoontumisrajoituksia. Määräys on voimassa ajalla 9.2. – 1.3.2021.  KSSHP:n osalta tämä tarkoittaa, että sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan maaliskuun alkuun saakka järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 10 henkilöä. Tämä edellyttää, että läsnäolijoiden turvallisuus voidaan järjestettävissä tilaisuuksissa taata.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy